Tuoreimmat uutisemme Otteluohjelmamme Pelaajamme Kuva- ja videogalleriamme Pääsylippumme ja kausikorttimme Areenamme Kotimatsien seuranta Fanclubimme Organisaatiomme Yhteistyökumppanimme Akatemiamme Ota yhteyttä vaikkapa kannustaaksesi meitä!
 
 
 
 
18.7.2008 - Pallonmenetykset Portlandin ja Koposen riesana Las Vegasissa

Petteri Koponen, 20, lukeutuu ottelusta toiseen Portland Trail Blazersin parhaimmistoon Las Vegasissa pelattavassa NBA:n kesäliigassa.

Peräti 25 pallonmenetykseen sortunut Portland ja Koponen eivät olleet tosin aivan terävimmillään liigan kolmannessa ottelussa, jonka Minnesota Timberwolves kuittasi nimiinsä vakuuttavan toisen puoliajan ja korinalustoja hallinneen Kevin Loven (26/15) ansiosta numeroin 88-78 (40-36).

Jälleen kovat 32 minuuttia urakoinut Koponen heitti ottelussa 50 prosentin osumatarkkuudella 14 pistettä, otti neljä levypalloa, tarjoili kolme koriin johtanutta syöttöä ja riisti pallon kertaalleen vastustajalta.

Taukoon mennessä kymmenen pistettä viimeistelleen Koposen miinuspuolelle kirjataan kuusi menetystä, eli vastaava määrä kuin joukkueen toiselle tukipilarille Jerryd Baylessille (29/6).

Kahden aiemman ottelun horroksestaan herännyt ja tarkasti viimeistellyt Nicolas Batum (12/5) sortui puolestaan viiteen menetykseen.

Cox Pavilionissa parkettien tiivistä paritanssia Minnesotan Pooh Jeterin (11/2) ja Blake Ahearnin (14/2) kanssa Käynyt Koponen otti tiiviissä vartioinnissa tällä kertaa vain kaksi heittoa kolmen pisteen kaaren takaa. Ne molemmat kolisivat koriraudoista takaisin peliin.

Taukoon mennessä tasaisesti edennyt ja Koposen kahdella onnistuneella heitolla käynnistynyt ottelu kääntyi lopullisesti Minnesotan eduksi kolmannella neljänneksellä, jonka Portland hävisi tylysti 31-20.

Ottelua parhaimmillaan 17 pisteellä (77-60) johtaneen Minnesotan irtiotto nähtiin numeroissa 47-45, joista se riuhtaisi hetkessä taululle 57-45 -johdon.

Portland tuli Batumin johdolla reilut kaksi minuuttia ennen loppua vielä kahdeksan (83-75) pisteen päähän, mutta se oli sittenkin enää pelkkää kosmetiikkaa.

Ottelun hahmo, numerolla viisi kesäkuisessa NBA-draftissa noukitun 208-senttisen laitahyökkääjä Loven 20 pelitilanneheitosta vain seitsemän lävisti korirenkaan. Toisaalta Love teki vapaaheittoviivalta (12/14) lähes erehtymätöntä työtä täydentäen väkevän iltapuhteensa kymmenellä hyökkäyslevypallolla.

Portlandin pelitilanneheitot upposivat ottelussa 56 prosentin tarkkuudella, kun Minnesota sai tyytyä 42:aan. Voittajien heittomäärät olivat toisaalta täysin eri luokkaa, kuin toisen ottelunsa peräkkäin hävinneellä Trail Blazersilla: 71-52.

Portland pelaa seuraavan ottelunsa sunnuntain vastaisena yönä, jolloin sen vastustajaksi asettuu Phoenix Suns. Phoenix kukisti viimeisimmässä ottelussaan San Antonio Spursin pistein 98-74 (44-36).

Las Vegas. NBA:n kesäliiga 18.7.:
Portland Trail Blazer - Minnesota Timberwolves 78 - 88 (36 - 40)
Ottelun neljännekset: 15-16, 21-24, 20-31, 22-17

Ottelun tilastot: www.nba.com/summerleague2008/games/boxscore.jsp?gameId=1520800034

Portlandin seuraava ottelu (Suomen aikaa): Sunnuntaina 20.7. Portland-Phoenix klo 05.00.

Lisätietoja:
www.nba.com/summerleague2008/
www.nba.com/blazers/



Nokia iJack palvelu kännykkääsi


Jokaisessa Hongan kotipelissa voit ladata matkapuhelimeesi ilmaiseksi ajantasaiset tilastot, kokoonpanot ja sarjatilanteen Tapiolan urheiluhallin iJack-pisteesta.

iJack on uusi Hongan, Nokian ja Driwen tarjoama palvelu, jossa korissisaltoa voi ladata peleissa puhelimeen Bluetooth-yhteytta kayttaen. Palvelun kayttamiseen tarvitaan iJack-ohjelma, jonka saa helpoitan lahettamalla tekstiviesti IJACK numeroon 16232 (normaali tekstiviestin hinta). Tapiolan urheiluhallissa sinun tarvitsee ainoastaan menna iJack-latauspisteen luo ja kaynnistaa iJack-ohjelma puhelimesi iJack-kansiosta. Ohjelma ottaa automaattisesti yhteytta iJackiin ja nayttaa mita sisaltoa on tarjolla. iJack-latauspisteet loytyvat Tapiolan urheiluhallilta molempien sisaankayntien vieresta.

Uusimpien tilastojen lisaksi iJackissa on tarjolla myos Hongan fanipaketti, josta loytyvat mm. kaikkien pelaajien pelaajakortit, sarjaohjelma ja muuta mielenkiintoista tietoa Hongasta. Pelaajakorttien kautta voit myos aanestaa suosikkipelaajaasi. Kaikkien aanestaneiden kesken arvotaan syyskauden loputtua Nokia N73 -multimediatietokone, joten kannattaa kokeilla !

Kaikissa Hongan kotiotteluissa on myos paikalla turkooseihin Nokia-paitoihin puettuja Hongan B-tyttoja, jotka auttavat kayttamaan iJackia.




Klikkaa ja tutustu Espoon Hongan Korisliigakausilehteen (5.6mt .pdf)





Singelringen ei ota kantaa siihen, onko sinkkuelämä paras elämäntapa vai ei. Me vain rohkaisemme ihmisiä nauttimaan sinkkuelämästään!

Singelringen Koripallojoukkue Hongan vauhdissa mukana! Klikkaa ja tutustu!