17.7.2008 - Koponen on kestänyt kovat paineet NBA:n kesäliigassa
Korkein panoksin Las Vegasin kesäliigassa pelaava Petteri Koponen, 20, on osoittanut jälleen kerran olevansa mestari kääntämään kovimmatkin haasteet ja paineet edukseen. Uran tähän mennessä suurin päävoitto, eli sopimus ensi kaudeksi maailman kovimpaan koripalloliigaan NBA:han odottaa ottajaansa.
Pallo on nyt Portland Trail Blazersin managerilla Kevin Pritchardilla, joskin Koposen näytöt ovat olleet kiistattomat niin NBA:n kesäliigaa edeltävissä harjoituksissa kuin kahdessa ensimmäisessä ottelussakin.
Kovaa puolustanut ja näyttävästi viimeistellyt Koponen on ollut tyytyväinen tekemäänsä ja Portlandin seurajohto näkemäänsä.
- Olen pelannut isoja minuutteja ja osoittanut Blazersin johdolle, mitä osaan. He kaikki ovat kertoneet olleensa yllättyneitä siitä, mitä olen näyttänyt kahdessa ensimmäisessä pelissä, kertoo Koponen.
“Olen lämmennyt kolmannella neljänneksellä”
Portlandilla on allaan voitto Washingtonista ja harmittava yhden pisteen jatkoaikatappio Sacramentolle.
Koponen on urakoinut näissä otteluissa 34 minuutin, 18,5 pisteen, 2,5 levypallon ja kolmen riiston keskiarvoilla muodostaen yhdessä Jerryd Baylessin kanssa Monty Williamsin luotsaaman ryhmän terävän aggressiiviset syömähampaat.
- Avausottelussa heittopelini kulki varsin hyvin, mutta toisessa ei ollut minun päiväni siltä osin. Näitä yksinkertaisesti vain sattuu kohdalle, kuittaa yhteensä 12:sta kolmen pisteen heitostaan viisi säkittänyt Koponen.
Koponen on noussut molemmissa otteluissa sitä isompaan rooliin, mitä vähemmän pelikellossa aikaa on ollut jäljellä.
- Näyttää siltä, että tarvitsen kaksi neljännestä, ennen kuin lämpenen. Meille annetaan ottelun alla vain kymmenen minuuttia lämmittelyaikaa.
Kenties minun pitäisi aloittaa jo aikaisemmin, heittää Koponen.
“Minun on pidettävä vielä parempaa huolta pallosta”
Portlandin molempia otteluita ovat sävyttäneet lukuisat pallonmenetykset.
Koponen saa ottaa Trail Blazersin yhteensä 45 menetyksestä seitsemän omaan piikkiinsä. Määrä on kuitenkin varsin siedettävä, kun huomioidaan hänen peliaikansa, roolinsa ja vastustajien hillitön hiillostus Cox Pavilionin parketilla.
- Minun on saatava menetysten määrät pienemmiksi pitämällä parempaa huolta pallosta. On vain pyrittävä pelaamaan entistäkin kovempaa. Tiedän, että pystyn siihen.
Tilastot ovat aina tilastoja, mutta kesäliigassa keskiarvot eivät kerro täyttä totuutta Koposen ajoittain ilmiömäisistä syöttötaidosta. Tämä johtuu siitä, että Portlandin pitkät miehet ovat tuhrineet aivan liian ison tukun avopaikkoja korien alla.
- Joukkueessamme ei ole sellaista sisäuhkaa kuin viime kesänä ja vastustajat tietävät sen. Minua ja Jerrydia (Bayless) puolustetaan koko ajan todella lujaa. Tämäkin on vain kestettävä, toteaa Koponen kylmänrauhallisesti.
Sähköisiin faniposteihin välipäivänä harjoitusten lomassa vastanneella Koposelle on tarjolla vielä kolme äärimmäisen tärkeää näytön paikkaa Las Vegasin tiivistempoisessa kesäliigassa. Portland kohtaa seuraavassa ottelussaan perjantain vastaisena yönä Minnesotan, jonka jälkeen vuorossa ovat edelleen Phoenix ja New Orleans.
Manageri Pritchard on korostanut useassa yhteydessä katsovansa Koposen kortit loppuun asti ennen vaikeaa päätöstään. Tämä merkitsee sitä, että Koposen on ensin valloitettava Las Vegas ja pehmitettävä sen myötä Pritchardin kuvailema kova pähkinä helpommin murrettavaksi.
- NBA on unelmani ja haluan pelata täällä. En lähtenyt sen vuoksi viime kaudella Eurooppaan, vaan jatkoin uraani ja valmistautumista Espoon Hongassa, korostaa Koponen.
NBA-sopimus on vasta yksi osa suurta unelmaa
Koponen näkee metsän puilta. Haussa oleva kohuttu NBA-sopimus ei vielä sinänsä täytä nuoren miehen unelmaa. Sen tekee vasta peliaika NBA:ssa.
- Haluan tosiaankin olla tässä joukkueessa ensi kaudella. Tiedän, Trail Blazerissa on paljon pelintekijöitä ja peliaika sen myötä kovan työn takana, mutta tavoitteeni on olla vielä joskus aloittava pelintekijä tässä liigassa.
Vaihtoehtoja, joskin Koposen suunnitelmissa toissijaisia, on toki tarjolla muitakin D-liigaa myöten.
- Jos en saa sopimusta NBA:han, niin sitten pelaan todennäköisesti jossain suuremmassa eurooppalaisseurassa. Tosin nuo seurat haluavat pitkiä, 4-5 vuoden mittaisia sopimuksia. Silloin myös buyout-summa on mittava, joten toivon todellakin, että sopimus NBA:han syntyy tänä vuonna.
Tässä vaiheessa on kuitenkin jo selviö, että vasta 20-vuotiaalla Koposelle on loistava tulevaisuus edessään koripalloilijana, on sitten kyse uudesta tai vanhasta mantereesta.
Suomen koripallomaajoukkueen päävalmentaja Henrik Dettmann kiteyttää osuvasti Koposen henkisen kantin lujuuden ja kyvyn kääntää kovimmatkin haasteet edukseen.
- Petsku pysyy pinnalla, vaikka hänet heitetään kylmään veteen.
Lisätietoja:
www.nba.com/summerleague2008/
www.nba.com/blazers/
|
Nokia iJack palvelu kännykkääsi
Jokaisessa Hongan kotipelissa voit ladata matkapuhelimeesi ilmaiseksi ajantasaiset tilastot, kokoonpanot ja sarjatilanteen Tapiolan urheiluhallin iJack-pisteesta.
iJack on uusi Hongan, Nokian ja Driwen tarjoama palvelu, jossa korissisaltoa voi ladata peleissa puhelimeen Bluetooth-yhteytta kayttaen. Palvelun kayttamiseen tarvitaan iJack-ohjelma, jonka saa helpoitan lahettamalla tekstiviesti IJACK numeroon 16232 (normaali tekstiviestin hinta). Tapiolan urheiluhallissa sinun tarvitsee ainoastaan menna iJack-latauspisteen luo ja kaynnistaa iJack-ohjelma puhelimesi iJack-kansiosta. Ohjelma ottaa automaattisesti yhteytta iJackiin ja nayttaa mita sisaltoa on tarjolla. iJack-latauspisteet loytyvat Tapiolan urheiluhallilta molempien sisaankayntien vieresta.
Uusimpien tilastojen lisaksi iJackissa on tarjolla myos Hongan fanipaketti, josta loytyvat mm. kaikkien pelaajien pelaajakortit, sarjaohjelma ja muuta mielenkiintoista tietoa Hongasta. Pelaajakorttien kautta voit myos aanestaa suosikkipelaajaasi. Kaikkien aanestaneiden kesken arvotaan syyskauden loputtua Nokia N73 -multimediatietokone, joten kannattaa kokeilla !
Kaikissa Hongan kotiotteluissa on myos paikalla turkooseihin Nokia-paitoihin puettuja Hongan B-tyttoja, jotka auttavat kayttamaan iJackia.

Klikkaa ja tutustu Espoon Hongan Korisliigakausilehteen (5.6mt .pdf)
Singelringen ei ota kantaa siihen, onko sinkkuelämä paras elämäntapa vai ei. Me vain rohkaisemme ihmisiä nauttimaan sinkkuelämästään!
Singelringen Koripallojoukkue Hongan vauhdissa mukana! Klikkaa ja tutustu! |