Tuoreimmat uutisemme Otteluohjelmamme Pelaajamme Kuva- ja videogalleriamme Pääsylippumme ja kausikorttimme Areenamme Kotimatsien seuranta Fanclubimme Organisaatiomme Yhteistyökumppanimme Akatemiamme Ota yhteyttä vaikkapa kannustaaksesi meitä!
 
 
 
 
25.4.2008 - Kouvot kuittasi trillerin

Pakkovoiton paineet kestänyt Kouvot on yhä mukana Korisliigan mestaruustaistelussa. Kouvot kukisti kotiyleisönsä edessä Kouvolassa pelatussa kolmannessa finaaliottelussa Espoon Hongan huikean trillerin jälkeen 67-66 (41-30) kaventaen samalla finaalisarjan lukemiin 2-1.

Seuraava ottelu pelataan sunnuntaina iltapäivällä Tapiolan Urheiluhallissa, jossa Hongalle tarjoutuu toinen tilaisuus mestaruuden sinetöimiseen.

- Huh, huh! Meinasi mennä tiukaksi, mutta vielä ollaan hengissä, huokaisi voittajien ehdottomaan parhaimmistoon lukeutunut Jukka Kataja (15/4).

Kataja puolusti Hongan kapteenin Jukka Matisen (2/4) pimentoon. Matisen yhdeksästä heitosta upposi tällä kertaa vain yksi Katajan jatkuvassa häirinnässä.

Hyvällä liikkeellä ja kovalla puolustuksella parketilla häärännyt Kouvot näytti ratkaisevan pelin pitkälti edukseen jo toisen neljänneksen kahdeksan ensimmäisen minuutin aikana, jolloin se vei vieraitaan kylmästi pistein 21-4.

Sama tahti jatkui edelleen välittömästi tauon jälkeen, kun kotijoukkue kävi parhaimmillaan jo 19 pisteen johdossa numeroissa 49-30.

Honka kävi 10,3 sekunnin päässä mestaruudesta

Myöhemmin Kouvojen peli meni kuitenkin kävelyksi samalla, kun Honka lisäsi tuntuvasti höyryä.

Hongalla oli jo vahva ote mestaruuteen 10,3 sekuntia ennen pelin loppumista, kun hienoja finaaleja pelaava Kimmo Muurinen (15/9) veti kovan kolmosen sisään ja vieraat 66-65 -johtoon.

Ilo jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi ja Pantteri-veistos edelleen odottamaan ottajaansa, kun Corey Smith (19/6) nosti Kouvot uudelleen johtoon ja voittoon Ben Perkinsin (18/3) edestä, kun kellossa oli aikaa jäljellä enää pari sekuntia.

Ratkaisua edelsi Kouvojen valmentajan Jukka Toijalan onnistunut aikalisä.

- Missasin viimeksi vastaavan tilanteen Espoossa. Pistimme nyt neljä heittäjää nurkkiin ja se toimi, viittasi Toijala Smithille tarjoutuneeseen ajoon, jonka puolustamisessa Perkins ei saanut apuja muilta espoolaisilta.

Välillä suurissa vaikeuksissa ollut ja vaisusti kaukaa heittänyt Honka osoitti kuitenkin jälleen kerran vaarallisuutensa, vaikka kotijoukkue näyttikin jo menevän menojaan toisen puoliajan alussa.

- Aloimme pelata vasta 15 viimeisen minuutin aikana. Silloin joukkueeni näytti, mitä he todellisuudessa osaavat. Sunnuntaina meiltä on varmasti luvassa parempaa kotiyleisön edessä, vakuutti Hongan päävalmentaja Mihailo Pavicevic.

Toijala oli luonnollisesti innoissaan voitosta, joskin miehen mieltä jäi varmasti painamaan se, että Kouvot ei pystynyt säilyttämään hyvää otettaan silloin, kun sille tarjoutui tilaisuus lopulliseen irtiottoon.

- Pelimme passivoitui ja kävelimme pallon ylös. Mutta tärkeintä on tietenkin se, että saimme yhden pelin lisää. Eikun kaksi, korjasi Toijala terävästi heti perään.

Katajan ja Smithin lisäksi voittajien sankareihin lukeutui ottelun yllättäjä, 17-vuotias Matti Nuutinen, joka heitti seitsemän pistettään heti ensimmäisellä puoliajalla.

- Meiltä nousi Tuomas Iisalon (2/2) virhevaikeuksien jälkeen esiin uusia ratkaisijoita. Nuutisen esitys lämmitti mieltä, kehaisi Kataja nuorukaista.

Pallon seitsemän kertaa menettänyt Akeem Scott (19/1) jatkoi Hongan pelintekijänä, vaikka Petteri Koponen olikin jo mukana ottelun alkuverryttelyssä. Hän ei tosin käynyt pelin aikana kertaakaan kentällä.

- Peukalon luutuminen kulkee aikataulussa, mutta riskeihin ei ole aihetta, muistutti Koponen.

Sunnuntain ennakkoliput myyntiin lauantaina aamulla

Hongan ja Kouvojen välinen neljäs kohtaaminen on vuorossa sunnuntaina klo 14.30 alkaen Tapiolan Urheiluhallissa.

Jännitysottelun ennakkolippuja (25/15 euroa) on myynnissä lauantaina klo 10.30 alkaen Tapiolan Heikintorin Kalabaarissa ja Niittykummun Essossa. Kalabaarissa liput ovat myynnissä lauantaina ja Esso Niittykummussa edelleen myös sunnuntaina.

Ennakkolipun lunastaneille taataan istumapaikka neljänteen finaaliotteluun, jossa Hongan vakaana aikomuksena on juhlia Suomen mestaruutta.

Korisliigan 3. finaaliottelu, Mansikka-ahon urheiluhalli 25.4.:
Kouvot, Kouvola - Espoon Honka 67 - 66 (41 - 30)
Ottelun neljännekset: 14-19, 27-11, 14-12, 12-24



Nokia iJack palvelu kännykkääsi


Jokaisessa Hongan kotipelissa voit ladata matkapuhelimeesi ilmaiseksi ajantasaiset tilastot, kokoonpanot ja sarjatilanteen Tapiolan urheiluhallin iJack-pisteesta.

iJack on uusi Hongan, Nokian ja Driwen tarjoama palvelu, jossa korissisaltoa voi ladata peleissa puhelimeen Bluetooth-yhteytta kayttaen. Palvelun kayttamiseen tarvitaan iJack-ohjelma, jonka saa helpoitan lahettamalla tekstiviesti IJACK numeroon 16232 (normaali tekstiviestin hinta). Tapiolan urheiluhallissa sinun tarvitsee ainoastaan menna iJack-latauspisteen luo ja kaynnistaa iJack-ohjelma puhelimesi iJack-kansiosta. Ohjelma ottaa automaattisesti yhteytta iJackiin ja nayttaa mita sisaltoa on tarjolla. iJack-latauspisteet loytyvat Tapiolan urheiluhallilta molempien sisaankayntien vieresta.

Uusimpien tilastojen lisaksi iJackissa on tarjolla myos Hongan fanipaketti, josta loytyvat mm. kaikkien pelaajien pelaajakortit, sarjaohjelma ja muuta mielenkiintoista tietoa Hongasta. Pelaajakorttien kautta voit myos aanestaa suosikkipelaajaasi. Kaikkien aanestaneiden kesken arvotaan syyskauden loputtua Nokia N73 -multimediatietokone, joten kannattaa kokeilla !

Kaikissa Hongan kotiotteluissa on myos paikalla turkooseihin Nokia-paitoihin puettuja Hongan B-tyttoja, jotka auttavat kayttamaan iJackia.




Klikkaa ja tutustu Espoon Hongan Korisliigakausilehteen (5.6mt .pdf)





Singelringen ei ota kantaa siihen, onko sinkkuelämä paras elämäntapa vai ei. Me vain rohkaisemme ihmisiä nauttimaan sinkkuelämästään!

Singelringen Koripallojoukkue Hongan vauhdissa mukana! Klikkaa ja tutustu!