Tuoreimmat uutisemme Otteluohjelmamme Pelaajamme Kuva- ja videogalleriamme Pääsylippumme ja kausikorttimme Areenamme Kotimatsien seuranta Fanclubimme Organisaatiomme Yhteistyökumppanimme Akatemiamme Ota yhteyttä vaikkapa kannustaaksesi meitä!
 
 
 
 
15.4.2008 - Honka tyrmäävällä esityksellä finaaleihin

Koripallon Suomen mestaruutta puolustava Espoon Honka pelaa myös tänä keväänä komeasta Pantteri-patsaasta. Honka varmisti paikkansa finaaleihin kouvolalaisseura Kouvojen vastustajaksi löylyttämällä Lappeenrannan NMKY:n neljännessä välieräottelussa numeroin 81-61 (50-25).

Finaalit käynnistyvät ensi maanantaina Kouvolassa. LrNMKY puolestaan kohtaa kotonaan ToPon lauantaina palloiltavassa kahden pettyneen joukkueen pronssiottelussa.

- Minulla on takanani tähän mennessä urani vaikein kausi valmentajana. Siihenkin nähden tämä ottelu ja finaalipaikkapaikka olivat aivan fantastinen saavutus. En voi muuta kuin kiittää pelaajiani, joista olen todella ylpeä. Meillä on edelleen riittävä materiaali koossa mestaruuden uusimiseen, vahvisti Hongan päävalmentaja Mihailo Pavicevic viitaten samalla tiistain aiempiin isoihin uutisiin.

Tapiolan Urheiluhallissa pelattu välieräratkaisu sisälsi todellakin kaikki draaman ainekset, kun Hongan taitava pelintekijä Petteri Koponen, 20, joutui seuraamaan ratkaisua penkiltä oikean käden peukalo paketissa.

Koposen sunnuntaina Lappeenrannassa loukkaamassa peukalossa on todettu murtuma.

Jauhot suuhun heti avausneljänneksellä

Taktisesti viisaasti pelannut, kivikovaa puolustanut ja upeasti viimeistellyt Honka ei kuitenkaan Koposen poissaoloa hätkähtänyt, päinvastoin. Kotijoukkue tyrmäsi tyylipuhtaasti vaisun vieraansa välittömästi avausjaksolla NBA:n ensimmäisen kierroksen varauksen jättämän aukon omalla tyylillään paikanneen Akeem Scottin (25/5/5 syöttöä) johdolla lukemin 29-8.

- Löimme heti jauhot suihin Lappeenrannalle. Scott joutui kovan paikan eteen, mutta hän hoiti hienosti roolinsa pointtina, kehaisi Koponen.

Siltaan kammettu LrNMKY ei noussut siitä missään vaiheessa enää 17 pistettä lähemmäksi leveällä pelannutta Honkaa. Honka vei vastustajan puolustuksesta reikäjuustoa tehtyään peliä parhaimmillaan kolmannella neljänneksellä jo numeroissa joukkueen taisteluhengen henkilöitymän Kimmo Muurisen (14/9) murjoessa pallon pussiin.

- Pelasimme niin paljon isommalla energialla. Silloin kaikki näyttää hyvältä, korosti Hongan kokenut kapteeni Jukka Matinen (12/4).

Koposen kohtalo näyttikin vaikuttavan enemmän LrNMKY:n esitykseen.

- Ehkä luulimme, että voitto tulee helposti, kun Koponen on poissa. En tiedä. Joka tapauksessa hirveä pettymyshän tämä oli. En voi ymmärtää, miksi emme olleet valmiita tähän peliin, pudotteli selkä seinää vasten Espooseen saapuneen Namikan Juha Sten (15/1).

Hongan Juho Nenonen (4/3) puki sanoiksi samat ajatukset, mitä Matinen ja Pavicevickin pyörittelivät mielessään.

- “Petsku” (Koponen) on monesti ollut tälle joukkueelle jopa kaikki kaikessa. Nyt kun hän oli poissa, niin meistä kaikki tiesivät, että jokaisen on nostettava tasoaan. Tässä oli vähän jotain samaa kuin silloin, kun pistimme junnupitoisella jengillä Katajaa (Joensuu) turpaan runkosarjassa. Toinen vuosi peräkkäin finaalissa. Aivan mahtavaa, tuuletteli Nenonen.

Hongassa kaikki olivat sankareita

Honka haki finaalipaikkansa nimenomaan koko joukkueen voimin. Yksittäistä sankari ei kannata nostaa esiin, vaikka viittaa toki syystäkin tarjoiltiin väkkärämäiselle Scottille. Ben Perkins (13/6) ja näkymättömästi tekopaikkoihin itsensä löytävä Matt Williams (13/4) ovat pelimiehiä, jotka parantavat otteitaan panoksien noustessa.

Mestaruuksia kevät toisensa jälkeen juhlineen Williamsin ohella myös Pavicevic panostaa pudotuspelien kiehtovaan ilmapiiriin.

- Rakastan playoff-otteluita ja varsinkin finaaleita, virnisti Hongan neljä kertaa mestariksi luotsannut Pavicevic.

Pavicevic otti välieräsarjan ainoan tappion pitkälti omaan piikkiinsä, mutta sen jälkeen ei itsesyytöksiin ollut enää pienintäkään aihetta.

LrNMKY ei yksinkertaisesti löytänyt lääkkeitä Hongan nappitaktiikkaa vastaan.

- Jos puolustamme jatkossakin samalla tavalla kuin kahdessa viimeisessä ottelussa, niin meitä on vaikea voittaa, totesi Pavicevic.

Pavicevicin kollega Jyri Lehtonen ei kyseenalaistanut Hongan paremmuutta.

- Kaikki kunnia Hongalle. Se oli tässä ottelussa selvästi parempi joukkuetta. Ei tästä pelistä jäänyt mitään jossiteltavaa lopputuloksen osalta.

Tosin muuta jossiteltavaa Lehtoselle sitten jo jäikin.

- Odotukseni juuri tähän otteluun olivat selvästi suuremmat kuin aiempiin, mutta näin tässä kävi. Honka paransi ottelusarjassa puolustustaan ensimmäisen tappionsa jälkeen, kun taas meille tuli viimeisessä ottelussa selviä merkkausvirheitä omassa päässä, analysoi Lehtonen.

Namikan tehokkain oli Adrian Henning 16 pisteellä ja viidellä levypallolla. Ivan Harris säesti tehoin 9/5, mutta tässä valossa LrNMKY:n Petri Virtanen oli pettymys.

Taukoon mennessä nollille jätetty Virtanen (4/-) heitti kaikki kuusi kolmostaan rautoihin, eikä kirjauttanut tililleen ainuttakaan koriin johtanutta syöttöä.

Tämäkin tosin kertoo paljon siitä, kuinka ahdasta Namikalla oli Hongan tiiviin puolustuksen puristuksessa.

Korisliigan 4. välieräottelu, Tapiolan Urheiluhalli 15.4.:
Espoon Honka - Lappeenrannan NMKY 81 - 61 (50 - 25)
Ottelun neljännekset: 29-8, 21-17 16-19, 15-17



Nokia iJack palvelu kännykkääsi


Jokaisessa Hongan kotipelissa voit ladata matkapuhelimeesi ilmaiseksi ajantasaiset tilastot, kokoonpanot ja sarjatilanteen Tapiolan urheiluhallin iJack-pisteesta.

iJack on uusi Hongan, Nokian ja Driwen tarjoama palvelu, jossa korissisaltoa voi ladata peleissa puhelimeen Bluetooth-yhteytta kayttaen. Palvelun kayttamiseen tarvitaan iJack-ohjelma, jonka saa helpoitan lahettamalla tekstiviesti IJACK numeroon 16232 (normaali tekstiviestin hinta). Tapiolan urheiluhallissa sinun tarvitsee ainoastaan menna iJack-latauspisteen luo ja kaynnistaa iJack-ohjelma puhelimesi iJack-kansiosta. Ohjelma ottaa automaattisesti yhteytta iJackiin ja nayttaa mita sisaltoa on tarjolla. iJack-latauspisteet loytyvat Tapiolan urheiluhallilta molempien sisaankayntien vieresta.

Uusimpien tilastojen lisaksi iJackissa on tarjolla myos Hongan fanipaketti, josta loytyvat mm. kaikkien pelaajien pelaajakortit, sarjaohjelma ja muuta mielenkiintoista tietoa Hongasta. Pelaajakorttien kautta voit myos aanestaa suosikkipelaajaasi. Kaikkien aanestaneiden kesken arvotaan syyskauden loputtua Nokia N73 -multimediatietokone, joten kannattaa kokeilla !

Kaikissa Hongan kotiotteluissa on myos paikalla turkooseihin Nokia-paitoihin puettuja Hongan B-tyttoja, jotka auttavat kayttamaan iJackia.




Klikkaa ja tutustu Espoon Hongan Korisliigakausilehteen (5.6mt .pdf)





Singelringen ei ota kantaa siihen, onko sinkkuelämä paras elämäntapa vai ei. Me vain rohkaisemme ihmisiä nauttimaan sinkkuelämästään!

Singelringen Koripallojoukkue Hongan vauhdissa mukana! Klikkaa ja tutustu!