13.4.2008 - Honka heitti finaalipaikan katkolle kotiyleisönsä eteen
Mestaruutta puolustava Espoon Honka heitti koripalloliigan finaalipaikan katkolle ensi tiistaiksi kotiyleisönsä eteen Tapiolan Urheiluhalliin.
Omalle tasolleen palannut Honka kävi kukistamassa kolmannessa välieräottelussa Lappeenrannan NMKY:n numeroin 77-57 (37-37) siirtyen ottelusarjassa 2-1 -johtoon.
- Tämä oli nimenomaan koko joukkueen ja erityisesti hyvän puolustuksen kautta hankittu voitto. Ottelusarja ei ole kuitenkaan vielä ohi, muistutti omiensa esitykseen tyytyväinen Hongan päävalmentaja Mihailo Pavicevic.
Perkins ja Matinen paimensivat Harrisin ja Henningin pimentoon
Taukoon asti tasaisena edenneen ottelun ratkaisu nähtiin kolmannella neljänneksellä, jolloin jo toistamiseen Lappeenrannalta kotiedun ryövännyt Honka vei ja kotijoukkue vikisi.
Honka irtosi Kimmo Muurisen (14/7), Akeem Scottin (11/-) ja Matt Williamsin (12/5) virhevaikeuksista huolimatta herkästi karkumatkalle numeroista 41-41. Lentoa siivitti Williams kahdella peräkkäisellä korillaan.
Päätösneljänneksellä lähdettiin jo 62-46 -vierasjohdossa Lappeenrannan saatua aikaan kolmannella kympillä vain yhdeksän pistettä.
LrNMKY kävi kurkkaamassa kapteeninsa Pasi Riihelän (10/7) johdolla vielä seitsemän minuuttia ennen loppua 12 pisteen (64-52) päässä, mutta sen lähemmäksi uudelleen kierroksia lisännyt Honka ei isäntiään enää päästänyt.
LrNMKY joutui tyytymään toisella puoliajalla yhteensä vain 20 pisteeseen, mikä sekin kertoo paljon Hongan pitävän puolustuksen kovuudesta.
Ottelun hahmot olivat ehdottomasti voittajien kapteeni Jukka Matinen (12/8) ja tähän mennessä parhaan ottelunsa Hongan paidassa pelannut Ben Perkins (11/8).
Hyökkäyksessä ja puolustuksessa hienoa työtä tehnyt Perkins paimensi Namikan tunnetusti tarkkakätisen Ivan Harrisin (3/4) täysin pimentoon ja Matinen teki saman tempun Adrian Henningille (6/4).
Harris otti ottelussa ainoastaan neljä heittoa. Henning kokeili Matisen iholta kahdeksan kertaa löytäen oikean osoitteen vain kahdesti. Harris ja Henning hikoilivat parketilla 33 minuuttia mieheen.
- Olimme keskittyneet tähän otteluun todella hyvin ja puolustuksemme oli avain voittoon. Numeroista huolimatta tämäkin voitto oli kuitenkin kovan työn takana. Lappeenranta ei tee tosiaankaan vastustajan oloa helpoksi, painotti Perkins.
Honka takoi Lappeenrannassa tehojen valossa varsin tasaista jälkeä.
Joukkueesta viisi pelaaja ylsi kaksinumeroisille lukemille, kun taitava pelintekijä Petteri Koponen rankaisi kotijoukkuetta kymmenellä pisteellä, kolmella levypallolla ja peräti kahdeksalla koriin johtaneella syötöllä.
Koponen kuittasi avausjakson viisi menetystään kylmän viileästi neljällä riistolla.
LrNMKY:n kovimmat pistemiehet olivat Petri Virtanen (12/3) ja lähes 22 minuuttia pelannut Jouko Järvinen (11/4). Järvinen pisti Pavicevicin silmään jo ensimmäisellä puoliajalla.
- Painotin tauolla pukuhuoneessa kahta asiaa. Ensinnäkin menetysten (13) määrää ja toiseksi Järvisen puolustamista, kertoi Pavicevic.
Lehtonen keskittyi Hongan kehumiseen
Pavicevicin kollega Jyri Lehtonen myönsi kiistatta Hongan paremmuuden.
- Honka otti meiltä vahvuudet pois ja toi heikkoutemme esiin.
Lehtonen myönsi myös sen, että perjantain kohtaaminen painoi edelleen hänen miehistönsä jaloissa. Se näkyi erityisesti toipilaiden esityksissä.
- Meillä oli edellisen ottelun jäljiltä heikot energiatasot. Olimme selkeästi väsyneitä.
Tupa täyttyy Tapiolassa
Hongan ja LrNMKY:n neljäs välieräottelu pelataan Tapiolan Urheiluhallissa tiistaina klo 18.30.
- Odotan, että mökki täyttyy tiistaina Tapiolassa, jossa kotiyleisö kannustaa Hongan jälleen finaaliin. Lappeenrantaan ei Honka enää tällä kaudella matkusta, lupasi espoolaisryhmän manageri Sampsa Rekonen.
Kevään tähän mennessä ehdottomasti kuumimman koripallotrillerin ennakkolippuja on myynnissä Tapiolan Heikintorin Kalabaarissa.
Korisliigan 3. välieräottelu, Lappeenrannan Urheilutalo 13.4.:
Lappeenrannan NMKY - Espoon Honka 57 - 77 (37 - 37)
Ottelun neljännekset: 22-20, 15-17, 9-25, 11-15
|
Nokia iJack palvelu kännykkääsi
Jokaisessa Hongan kotipelissa voit ladata matkapuhelimeesi ilmaiseksi ajantasaiset tilastot, kokoonpanot ja sarjatilanteen Tapiolan urheiluhallin iJack-pisteesta.
iJack on uusi Hongan, Nokian ja Driwen tarjoama palvelu, jossa korissisaltoa voi ladata peleissa puhelimeen Bluetooth-yhteytta kayttaen. Palvelun kayttamiseen tarvitaan iJack-ohjelma, jonka saa helpoitan lahettamalla tekstiviesti IJACK numeroon 16232 (normaali tekstiviestin hinta). Tapiolan urheiluhallissa sinun tarvitsee ainoastaan menna iJack-latauspisteen luo ja kaynnistaa iJack-ohjelma puhelimesi iJack-kansiosta. Ohjelma ottaa automaattisesti yhteytta iJackiin ja nayttaa mita sisaltoa on tarjolla. iJack-latauspisteet loytyvat Tapiolan urheiluhallilta molempien sisaankayntien vieresta.
Uusimpien tilastojen lisaksi iJackissa on tarjolla myos Hongan fanipaketti, josta loytyvat mm. kaikkien pelaajien pelaajakortit, sarjaohjelma ja muuta mielenkiintoista tietoa Hongasta. Pelaajakorttien kautta voit myos aanestaa suosikkipelaajaasi. Kaikkien aanestaneiden kesken arvotaan syyskauden loputtua Nokia N73 -multimediatietokone, joten kannattaa kokeilla !
Kaikissa Hongan kotiotteluissa on myos paikalla turkooseihin Nokia-paitoihin puettuja Hongan B-tyttoja, jotka auttavat kayttamaan iJackia.

Klikkaa ja tutustu Espoon Hongan Korisliigakausilehteen (5.6mt .pdf)
Singelringen ei ota kantaa siihen, onko sinkkuelämä paras elämäntapa vai ei. Me vain rohkaisemme ihmisiä nauttimaan sinkkuelämästään!
Singelringen Koripallojoukkue Hongan vauhdissa mukana! Klikkaa ja tutustu! |