23.2.2008 - Koponen kesytti Kotkan
Hongan pelintekijä Petteri Koponen, 19 oli Kotkan Karhuvuoren paljon nähneen parketin hahmo, kun espoolaisjoukkue palasi Korisliigassa normaaliin päiväjärjestykseen 88-80 (44-46) -voitolla KTP:stä.
Koponen kesytti Kotkan mättämällä kotijoukkueen korisukkaan 27 pistettä kuuden levypallon ja seitsemän koriin johtaneen syötön kera. Koposen nasevin niitti lähti kolmoskaarelta tilanteessa 84-76, kun pelikellossa oli aikaa jäljellä 1.36.
Pitkään voitosta taistellut KTP yritti tulla vielä kerran peliin mukaan Toni Ilmosen (20/1) antaessa vuorostaan kätensä käydä kaukaa. Se oli kuitenkin jo auttamatta liian myöhäistä, kun Koponen sinetöi iltansa erehtymättömästi vapaaheittoviivalta.
- Olimme alussa virhevaikeuksissa, jolloin jouduimme vaihtamaan paikkapuolustukseen. Tauon jälkeen palasimme miesvartiointiin ja saimme oman pelimme rullaamaan, pudotteli tyytyväinen Koponen, jonka pisteitä 12 syntyi heti avausneljänneksellä.
Skamo Hongan yllätyskortti
Koponen on kypsynyt jo tutun kovaksi ratkaisijaksi, mutta Hongan päävalmentaja Mihailo Pavicevic veti pukunsa hihasta myös melkoisen yllätyskortin Kymenlaaksossa.
Pavicevicin kotkalainen virkaveli Larry Pounds tuskin osasi varautua siihen, että voittajien yhdeksi ratkaisuhahmoksi Karhuvuoressa kohoaa 21-vuotias ja 195-senttinen Eldar Skamo heittämällä ennakkoluulottomasti henkilökohtaiseksi pääsarjaennätyksekseen 18 pistettä viiden levypallon kera.
Skamon tähtihetket osuivat kahdelle viimeiselle neljännekselle, jolloin hän viimeisteli vakuuttavasti 14 pistettä koko saaliistaan. Voittajien muut kovat tekijät olivat ikitaistelija Kimmo Muurinen (21/9) ja 11 pisteen lisäksi hienot 13 levypalloa käsiinsä kaapinut Matt Williams.
Kotkalaisilta kolme kertaa pallon riistäneen Muurisen kahdeksasta kahden pisteen heitosta vain yksi kimposi takaisin käsiviidakkoon. Lähes 21 minuuttia pelannut ja tilaisuudestaan komeasti kiittänyt Skamo ei antanut kotkalaisille mahdollisuutta siihenkään: kakkoset 7/7.
- Ei mitään, ihan ok suoritus. Lähes kaikki upposi tällä kertaa, myhäili liigan piste-ennätyksensä tuplannut Skamo.
Koponen korosti hänkin Skamon merkittävää roolia.
- “Ede” pelasi tänään hienosti todella tärkeitä minuutteja, viittasi Koponen Hongan kahdeksan pelaajan kokoonpanoon.
Avauspuoliajalla nollille jääneen kapteeni Jukka Matisen (5/1) heitto haki läpi lauantai-illan uomiaan Karhuvuoressa. Matisen 11 pelitilanneheitosta tällä kertaa vain yksi löysi oikean osoitteen.
KTP:stä Ilmosen ohella kaksinumeroisen saldon saalistivat Jari Vekkilä (18/2), Steve Smith (14/6) ja Jermaine Spivey (13/2).
Gambialaissyntyinen 206-senttinen sentteri Baboucar Bojan (5/8) pysyi viimeistään muutaman kovemman kontaktin jälkeen visusti vierasjoukkueen puolustuksen pihdeissä.
Honka pelaa seuraavan ottelunsa ensi keskiviikkona, jolloin se saa Karkkilan Team Componentan vieraakseen Tapiolan Urheiluhalliin.
Korisliiga, Karhuvuoren Urheilutalo 23.2.:
KTP - Espoon Honka 80 - 88 (46 - 44)
Ottelun neljännekset: 25-27, 21-17, 19-22, 15-24
|
Nokia iJack palvelu kännykkääsi
Jokaisessa Hongan kotipelissa voit ladata matkapuhelimeesi ilmaiseksi ajantasaiset tilastot, kokoonpanot ja sarjatilanteen Tapiolan urheiluhallin iJack-pisteesta.
iJack on uusi Hongan, Nokian ja Driwen tarjoama palvelu, jossa korissisaltoa voi ladata peleissa puhelimeen Bluetooth-yhteytta kayttaen. Palvelun kayttamiseen tarvitaan iJack-ohjelma, jonka saa helpoitan lahettamalla tekstiviesti IJACK numeroon 16232 (normaali tekstiviestin hinta). Tapiolan urheiluhallissa sinun tarvitsee ainoastaan menna iJack-latauspisteen luo ja kaynnistaa iJack-ohjelma puhelimesi iJack-kansiosta. Ohjelma ottaa automaattisesti yhteytta iJackiin ja nayttaa mita sisaltoa on tarjolla. iJack-latauspisteet loytyvat Tapiolan urheiluhallilta molempien sisaankayntien vieresta.
Uusimpien tilastojen lisaksi iJackissa on tarjolla myos Hongan fanipaketti, josta loytyvat mm. kaikkien pelaajien pelaajakortit, sarjaohjelma ja muuta mielenkiintoista tietoa Hongasta. Pelaajakorttien kautta voit myos aanestaa suosikkipelaajaasi. Kaikkien aanestaneiden kesken arvotaan syyskauden loputtua Nokia N73 -multimediatietokone, joten kannattaa kokeilla !
Kaikissa Hongan kotiotteluissa on myos paikalla turkooseihin Nokia-paitoihin puettuja Hongan B-tyttoja, jotka auttavat kayttamaan iJackia.

Klikkaa ja tutustu Espoon Hongan Korisliigakausilehteen (5.6mt .pdf)
Singelringen ei ota kantaa siihen, onko sinkkuelämä paras elämäntapa vai ei. Me vain rohkaisemme ihmisiä nauttimaan sinkkuelämästään!
Singelringen Koripallojoukkue Hongan vauhdissa mukana! Klikkaa ja tutustu! |