16.2.2008 - Hongan 500:s pääsarjapeli päättyi tappioon Lahdessa
Espoon Hongan 500:s ottelu koripallon pääsarjassa painuu seuran historiankirjoihin mollivoittoisena. Namika Lahti oli tyly isäntä kaatamalla Hongan ensimmäisen kerran kuluvalla kaudella lukemin 76-72 (39-43).
Hongan viime kevään finaalivastustaja Lahti katkaisi samalla espoolaisryhmän kuuden ottelun mittaiseksi venyneen voittoputken Korisliigassa.
Tauon molemmin puolin isännille liikaa siimaa tarjonnut Honka sortui Lahdessa tavoistaan poiketen vaisuun heittopeliin upottamalla kakkoset (19/40) vain 47,5 prosentin tarkkuudella. Honka taisteli silti loppuun asti voitosta, kunnes Lahti rankaisi kylmästi.
- Täysin voitettavissa ollut peli, mutta sössimme sen itse aivan lopussa muun muassa pariin pahaan pallonmenetykseen, tilitti Hongan apuvalmentaja Tero Kuivalainen.
Jallow rankaisi tarkasti
Laajalla rintamalla vieraitaan rokottaneen kotijoukkueenkin käsi vapisi viivalla, mutta kahden pisteen heitot (23/31) se viimeisteli vakuuttavasti 74,2 prosentin osumatarkkuudella.
Varsinkin parketin kimmoisa pistehai Pierre Jallow (26/6) oli elementissään. Hänen 12 pelitilanneheitostaan vain yksi ei suostunut lävistämään korirengasta.
Toisaalta liigan tunnetusti tarkimpiin viimeistelijöihin lukeutuva Hongan Monte Cummings (7/4) oli entisessä kotisalissaan täysin poissa tolaltaan. Cummingsin yhdeksästä kakkosesta vain kaksi löysi tiensä korinaruihin. Hongasta lähemmäksi omaa tasoaan ylsivät Jukka Matinen (17/3), Matt Williams (13/10) ja Kimmo Muurinen (9/9).
Pelintekijä Petteri Koponen viimeisteli kovat 20 pistettä, mutta hänenkään heittojyvänsä ei ollut normaalitasolla. Lisäksi Koposen saldoa rasitti kuusi pallonmenetystä.
Kisner siirtyi pikatahdilla puolalaiseen huippuseuraan
Honka matkasi Lahteen ilman taitavaa amerikkalaistakamiestään Tim Kisneriä, joka pelaa loppukauden yllättäen puolalaisen huippuseuran Prokom Trefl Sopotin riveissä. Prokom oli mukana Euroliigassa, mutta ei selvinnyt alkulohkostaan jatkoon 16 parhaan joukkoon.
- Kisner ja hänen agenttinsa lähestyivät minua asian tiimoilta viikko sitten. Siirto sinetöityi lopullisesti perjantaina iltapäivällä, valottaa Hongan omistaja Mika Sohlberg nopeaa käännettä.
Sohlberg myöntää menetyksen, mutta hän korostaa samalla, että Honka ei halunnut olla siirron esteenä.
- Oli ymmärrettävää, että aiemminkin Puolassa pelannut Kisner halusi tarttua unelmasopimukseen, josta me saimme tietenkin siirtokorvauksen. Hongalla on Kisnerin lähdön myötä yksi paikka vapaana ulkomaalaiskiintiössä.
- Katsomme päävalmentaja Mihailo Pavicevicin kanssa tilanteen rauhassa ensi viikon aikana. Meiltä löytyy myös paljon lupaavia nuoria pelaajia, muistuttaa Sohlberg.
Ottelu numero 501 ison yleisön edessä
Honka pelaa pääsarjaottelunsa numero 501:n jo ensi maanantaina koti- sekä tv-yleisön edessä Tapiolan Urheiluhallissa, jossa se saa vastustajakseen Ray Ailuksen valmentaman Joensuun Katajan.
Hongan ja Katajan keskinäiset pelit ovat tämän kauden osalta tilanteessa 2-1. Honka höykytti Katajaa jo lokakuussa Joensuussa tv-kameroiden todistamana tyylipuhtaasti 108-76.
Kauden kenties yksi kovimmista koripallopommeista jysähti puolestaan 24. marraskuuta, kun loukkaantumissumasta kärsinyt Honka hoiti nuorisokaartillaan Katajan lukemin 76-60.
Kataja oli vuorostaan kovempaa puuta myöhemmin tammikuussa itärajan pinnassa niukasti numeroin 61-59.
Pudotuspelipaikoista tiukasti taisteleva joensuulaisnippu saapuu Espooseen makea voitto allaan, kun Kataja kukisti lauantaina kokeneen Andre Foremanin johdolla Tampereen Pyrinnön kotonaan.
Espoon Honka- Joensuun Kataja maanantaina klo 18.30 Tapiolan Urheiluhallissa.
Korisliiga, Lahden Urheilutalo 16.2.:
Namika Lahti - Espoon Honka 76 - 72 (39 - 43)
Ottelun neljännekset: 18-25, 21-18, 22-13, 15-16
|
Nokia iJack palvelu kännykkääsi
Jokaisessa Hongan kotipelissa voit ladata matkapuhelimeesi ilmaiseksi ajantasaiset tilastot, kokoonpanot ja sarjatilanteen Tapiolan urheiluhallin iJack-pisteesta.
iJack on uusi Hongan, Nokian ja Driwen tarjoama palvelu, jossa korissisaltoa voi ladata peleissa puhelimeen Bluetooth-yhteytta kayttaen. Palvelun kayttamiseen tarvitaan iJack-ohjelma, jonka saa helpoitan lahettamalla tekstiviesti IJACK numeroon 16232 (normaali tekstiviestin hinta). Tapiolan urheiluhallissa sinun tarvitsee ainoastaan menna iJack-latauspisteen luo ja kaynnistaa iJack-ohjelma puhelimesi iJack-kansiosta. Ohjelma ottaa automaattisesti yhteytta iJackiin ja nayttaa mita sisaltoa on tarjolla. iJack-latauspisteet loytyvat Tapiolan urheiluhallilta molempien sisaankayntien vieresta.
Uusimpien tilastojen lisaksi iJackissa on tarjolla myos Hongan fanipaketti, josta loytyvat mm. kaikkien pelaajien pelaajakortit, sarjaohjelma ja muuta mielenkiintoista tietoa Hongasta. Pelaajakorttien kautta voit myos aanestaa suosikkipelaajaasi. Kaikkien aanestaneiden kesken arvotaan syyskauden loputtua Nokia N73 -multimediatietokone, joten kannattaa kokeilla !
Kaikissa Hongan kotiotteluissa on myos paikalla turkooseihin Nokia-paitoihin puettuja Hongan B-tyttoja, jotka auttavat kayttamaan iJackia.

Klikkaa ja tutustu Espoon Hongan Korisliigakausilehteen (5.6mt .pdf)
Singelringen ei ota kantaa siihen, onko sinkkuelämä paras elämäntapa vai ei. Me vain rohkaisemme ihmisiä nauttimaan sinkkuelämästään!
Singelringen Koripallojoukkue Hongan vauhdissa mukana! Klikkaa ja tutustu! |