1.2.2008 - Honka punnitsee kuntopuntarin kärkiseuran Kouvot
Valmentaja Jukka Toijalan kanssa tuoreen kahden vuoden jatkosopimuksen solminut Kouvot Kouvolasta on tällä hetkellä Korisliigan kuumin joukkue. Mestaruutta puolustavan Espoon Hongan vieraaksi lauantaina matkustava Kouvot keikkuu kuntopuntarin keulilla voitettuaan viimeisestä kymmenestä ottelustaan komeasti yhdeksän. Se ainoa tappio syntyi liigaa johtavalle ToPolle jatkoajan jälkeen.
- Olemme pelanneet joulukuun cup-finaalissa kärsimämme häviön jälkeen tasaisen varmasti, vaikka olemmekin olleet liikkeellä loukkaantumisten vuoksi lähinnä kahdella jenkillä. Nyt näyttää onneksi siltä, että olemme saaneet sairastuvan tyhjäksi, kertoo Toijala, 35.
Kovilla tehoilla hyökkäävä Corey Smith oli sivussa ennen vuodenvaihdetta ja vastustajien pelintekijöille painetta yhdessä Roope Suonion kanssa luova takamies Wayne Bernard palasi tositoimiin keskiviikkona, kun Kouvot kypsytti Mansikka-aholla Tampereen Pyrinnön.
Puolustus toimii, hyökkäys ailahtelee
- Olemme selkeästi löytäneet oman tapamme puolustuspelissä, vaikka hyökkäyksessä otteet ovatkin ailahdelleet laidasta laitaan, poimii Toijala perusteet Kouvojen nousukiidolle.
Toijala tosin painottaa samaan hengenvetoon, että Honkaa vastaan kaiken on onnistuttava kokonaisuutena. Kylmäpäisyyttä kaivataan myös hyökkäyksiin.
- Ilmassa ovat selkeästi sellaiset merkit, että Honka on saamassa pelinsä kuntoon. Kouvot on jälleen kerran kovan haasteen edessä Mankkaalla.
Lauantain ottelulla pohjustetaan samalla jo kevään kiivaiden pudotuspelien asetelmia, sillä Honka ja Kouvot käyvät tasaista taistelua liigan runkosarjan kolmannesta sijasta ToPon ja LrNMKY:n takana. Tasaista on ollut tähän mennessä myös keskinäisissä kohtaamisissa, sillä Hongan ja Kouvojen voitot ovat liigassa 1-1.
Loukkaantumissumasta toipuneen ja joukkuepeliään hiovan Hongan kaikki tekeminen tähtää vain ja ainoastaan playoff-vaiheeseen.
- Niissä otteluissa Honka tulee olemaan jälleen kerran vaikea voitettava, varoittaa joukkoineen jo neljä kertaa mestaruutta symboloivaa Pantteri-patsasta tunteikkaasti kohotellut espoolaisvalmentaja Mihailo Pavicevic.
Lonkkavaivaisena parketeilta pukuosastolle siirtyneellä Toijalalla oli hänelläkin peliurallaan tunnetusti vahva vainu Pantterista.
- Lonkka vaivaa edelleenkin ja ikämiespelitkin ovat saaneet jäädä. Olen nykyään enemmänkin lenkkimiehiä, heittää omalla aktiiviurallaan tasavallan tarkinta työtä kolmoskaarelta tehnyt Toijala.
Kouvot ei kulje oikotietä huipulle
Kouvot raivaa kymenlaaksolaiselle koripallolle uutta tietä takaisin huipulle oikopolkuja kulkematta.
- Käynnistimme vaisun viime kauden jälkeen projektin, jonka tähtäimet ovat pitemmällä kuin pelkästään ensi keväässä. Tämä on hyvä paikka kehittyä myös nuorelle valmentajalle.
Hongan hyväksi havaitsemilla linjoilla liikkuvan Kouvojen pitkäjänteisestä pelaajapolitiikasta kertovat muun muassa jatkosopimukset maajoukkuemies Tuomas Iisalon, Samu Kaaresvirran ja Roope Suonion kanssa. Toijala elää kuitenkin intohimoisena koripallomiehenä väkevästi tätä päivää antamatta ajatustensa ja visioidensa karata liian kauas tulevaisuuteen.
- Honka on kaadettavissa, mutta silloin sitä ei saa päästää liikuttamaan palloa liian vapaasti hyökkäyspäässä. Samalla on satsattava levypalloihin.
Toijala pitää Honkaa ja Kouvoja pitkälti erityyppisinä joukkueina, joskin pelitavasta löytyy merkittäviä yhtäläisyyksiä.
- Molemmilla on tarkoitus liikuttaa palloa ja hakea sitä kautta ratkaisupaikkoja koko viisikolle.
Toijala povaa samalla jo mielenkiintoista kevättä, jolloin Kouvot aikoo Hongan tavoin käynnistää pudotuspelit kotiedun turvin.
- ToPo on ollut tulosten valossa jopa hämmentävän ylivoimainen, mutta se ei kerro aivan koko totuutta, viittaa Toijala helsinkiläisjoukkueen moneen niukkaan voittoon.
Korisliigalle on ollut kuluvalla kaudella - ikävä kyllä - yhtenä ominaispiirteenä lukuisat loukkaantumiset, josta ovat toki kärsineet monet muutkin joukkueet Hongan ja Kouvojen lisäksi.
- Tämän vuoksi liiga ei ole ollut ehkä niin tasainen kuin aiempina vuosina. Viisi joukkuetta ovat erkaantuneet muista, mutta toisaalta keskikastissa käydään todella kiivasta taistelua lopuista pudotuspelipaikoista, muistuttaa Toijala.
Honka-Kouvot lauantaina Tapiolan Urheiluhallissa klo 17.
|
Nokia iJack palvelu kännykkääsi
Jokaisessa Hongan kotipelissa voit ladata matkapuhelimeesi ilmaiseksi ajantasaiset tilastot, kokoonpanot ja sarjatilanteen Tapiolan urheiluhallin iJack-pisteesta.
iJack on uusi Hongan, Nokian ja Driwen tarjoama palvelu, jossa korissisaltoa voi ladata peleissa puhelimeen Bluetooth-yhteytta kayttaen. Palvelun kayttamiseen tarvitaan iJack-ohjelma, jonka saa helpoitan lahettamalla tekstiviesti IJACK numeroon 16232 (normaali tekstiviestin hinta). Tapiolan urheiluhallissa sinun tarvitsee ainoastaan menna iJack-latauspisteen luo ja kaynnistaa iJack-ohjelma puhelimesi iJack-kansiosta. Ohjelma ottaa automaattisesti yhteytta iJackiin ja nayttaa mita sisaltoa on tarjolla. iJack-latauspisteet loytyvat Tapiolan urheiluhallilta molempien sisaankayntien vieresta.
Uusimpien tilastojen lisaksi iJackissa on tarjolla myos Hongan fanipaketti, josta loytyvat mm. kaikkien pelaajien pelaajakortit, sarjaohjelma ja muuta mielenkiintoista tietoa Hongasta. Pelaajakorttien kautta voit myos aanestaa suosikkipelaajaasi. Kaikkien aanestaneiden kesken arvotaan syyskauden loputtua Nokia N73 -multimediatietokone, joten kannattaa kokeilla !
Kaikissa Hongan kotiotteluissa on myos paikalla turkooseihin Nokia-paitoihin puettuja Hongan B-tyttoja, jotka auttavat kayttamaan iJackia.

Klikkaa ja tutustu Espoon Hongan Korisliigakausilehteen (5.6mt .pdf)
Singelringen ei ota kantaa siihen, onko sinkkuelämä paras elämäntapa vai ei. Me vain rohkaisemme ihmisiä nauttimaan sinkkuelämästään!
Singelringen Koripallojoukkue Hongan vauhdissa mukana! Klikkaa ja tutustu! |