Tuoreimmat uutisemme Otteluohjelmamme Pelaajamme Kuva- ja videogalleriamme Pääsylippumme ja kausikorttimme Areenamme Kotimatsien seuranta Fanclubimme Organisaatiomme Yhteistyökumppanimme Akatemiamme Ota yhteyttä vaikkapa kannustaaksesi meitä!
 
 
27.12.2007 - Hongan sairastupa tyhjenee kapteeni Matisen johdolla

Korisliigassa kolmantena olevaa Espoon Honkaa rassannut loukkaantumissuma on ohi. Joukkueen pitkäaikaistoipilaat Jukka Matinen, Monte Cummings ja Tim Kisner tekevät paluuta kentille perjantaina, kun Honka kohtaa kotiottelussaan Tampereen Pyrinnön.

- Joukkueen viimeistelyharjoitukset kertovat kaikkien lopullisen pelikunnon, mutta nyt näyttää onneksi vihdoin siltä, että saamme jalkeille parhaan mahdollisen kokoonpanomme. Se oli mieluisa joululahja valmentajalle, huokaisee Honka-luotsi Mihailo Pavicevic helpotuksesta.

Pavicevic saa samalla riveihinsä myös amerikkalaisen paluumuuttajan, kun viime keväänä Hongassa Suomen mestaruutta juhlinut Matt Williams pukee jälleen tutun pelipaidan ylleen. Hongan kanssa loppukauden kattavan sopimuksen solminut Williams pelasi syksyn Sveitsin pääsarjassa neljäntenä olevan Montheyn riveissä. Williams saapui Espooseen tapaninpäivänä.

- Tämä merkitsee meille tavallaan kokonaan uutta alkua kaudelle. Vie tietenkin taas oman aikansa, ennen kuin joukkuepeli hioutuu yhteen. Loukkaantuneet pelaajat ovat olleet sivussa joukkueesta yli kuukauden, muistuttaa Pavicevic.

Matinen on pitänyt huolta heittojyvästään

Nivusvammasta toipunut Hongan kapteeni Matinen on ollut sivussa kokoonpanosta viimeiset kahdeksan, selkäänsä potenut ja lyhyen joululoman kotimaassaan viettänyt Kisner seitsemän ja polvensa viisi viikkoa sitten pelatussa Korihait-ottelussa pahannäköisesti telonut Cummings kuusi ottelua.

- Ehdin olla jo joulun alla viikon verran mukana joukkueharjoituksissa ja pidin sitä ennen yllä heittotuntumaa. Kuntoutuminen on otettu varman päälle, painottaa liigan lokakuun pelaajaksi valittu Matinen.

Alkukaudella myös nilkkavammasta kärsinyt Matinen on ehtinyt pelata Hongan yhteensä 17 ottelusta seitsemän. Kolmen pisteen heittoja 44,4 prosentin osumatarkkuudella upottanut Matinen viimeisteli niissä keskimäärin 20,9 pistettä 5,1 levypallon säestyksellä.

Hongalla on Williamsin paluun myötä riveissään neljä ulkomaalaispelaajaa, kun joukkue hankki loukkaantumissuman keskellä kroatialaisen takamiehen Ivan Cubelan tilkitsemään harvenneita rivejään. Cubela on pelannut Hongassa ottelukohtaisella sopimuksella.

- Emme ole vielä tehneet lopullista päätöstä Cubelan osalta. Pelaamme seuraavien kuuden päivän aikana kolme ottelua, joissa meidän on oltava koko ajan tarkkoina loukkaantumisista toipuneiden pelaajien osalta, toteaa Hongan toimitusjohtaja Eero Saarinen.

Liigan toiseksi kovimmalla levypallojoukkueella Tampereen Pyrinnöllä on myös parhaillaan neljä ulkomaanpua riveissään, eli taitavat amerikkalaispelaajat Damion Dantzler, M.C. Mazique, Eric Washington ja Damon Williams, joka johtaa korintekijätilastoa 23,2 pisteen keskiarvolla.

- Meillä on taas koko nippu koossa, kun Washington palaa kotimaastaan torstai-iltana Suomeen. Katsotaan sitten perjantaina Espoossa, millaisella amerikkalaiskolmikolla pelaamme, pyörittelee Pyrinnön valmentaja Jarmo Laitinen.

Pavicevicilla haussa 200:s otteluvoitto runkosarjassa

Joulukuun 1. päivän jälkeen kotiparketilleen Korisliigan merkeissä palaava Honka pyrkii katkaisemaan kolmen ottelun mittaiseksi venynyttä tappioputkea. Pyrinnön päänahka merkitsisi vuoden espoolaisvalmentajaksi valitulle Pavicevicille samalla jo 200:tta runkosarjan ottelun voittoa Hongan peräsimessä. Pudotuspelivoittoja Hongan neljä kertaa Suomen mestariksi luotsanneella montenegrolaisella on tilillään 46 kappaletta.

Kahdeksatta kautta Honkaa koutsaavan Pavicevicin, 49, edeltä runkosarjan listoilta löytyy enää viisi valmentajaa Kari Liimon (465) johdolla. Hongan nykyisen toimitusjohtajan Saarisen plakkarissa on 351 voittoa. Laitinen on puolestaan piiskannut Pyrinnön 210 voittoon.

Hongan ja Pyrinnön kauden ensimmäinen kohtaaminen päättyi marraskuussa Pyynikillä vieraiden kuuden pisteen voittoon lukemin 78-72, kun Anselmi Vanjoki ratkaisi trillerin kolmoskaaren takaa.

Honka-Pyrintö perjantaina klo 18.30 Tapiolan Urheiluhallissa.

Nokia iJack palvelu kännykkääsi


Jokaisessa Hongan kotipelissa voit ladata matkapuhelimeesi ilmaiseksi ajantasaiset tilastot, kokoonpanot ja sarjatilanteen Tapiolan urheiluhallin iJack-pisteesta.

iJack on uusi Hongan, Nokian ja Driwen tarjoama palvelu, jossa korissisaltoa voi ladata peleissa puhelimeen Bluetooth-yhteytta kayttaen. Palvelun kayttamiseen tarvitaan iJack-ohjelma, jonka saa helpoitan lahettamalla tekstiviesti IJACK numeroon 16232 (normaali tekstiviestin hinta). Tapiolan urheiluhallissa sinun tarvitsee ainoastaan menna iJack-latauspisteen luo ja kaynnistaa iJack-ohjelma puhelimesi iJack-kansiosta. Ohjelma ottaa automaattisesti yhteytta iJackiin ja nayttaa mita sisaltoa on tarjolla. iJack-latauspisteet loytyvat Tapiolan urheiluhallilta molempien sisaankayntien vieresta.

Uusimpien tilastojen lisaksi iJackissa on tarjolla myos Hongan fanipaketti, josta loytyvat mm. kaikkien pelaajien pelaajakortit, sarjaohjelma ja muuta mielenkiintoista tietoa Hongasta. Pelaajakorttien kautta voit myos aanestaa suosikkipelaajaasi. Kaikkien aanestaneiden kesken arvotaan syyskauden loputtua Nokia N73 -multimediatietokone, joten kannattaa kokeilla !

Kaikissa Hongan kotiotteluissa on myos paikalla turkooseihin Nokia-paitoihin puettuja Hongan B-tyttoja, jotka auttavat kayttamaan iJackia.




Klikkaa ja tutustu Espoon Hongan Korisliigakausilehteen (5.6mt .pdf)





Singelringen ei ota kantaa siihen, onko sinkkuelämä paras elämäntapa vai ei. Me vain rohkaisemme ihmisiä nauttimaan sinkkuelämästään!

Singelringen Koripallojoukkue Hongan vauhdissa mukana! Klikkaa ja tutustu!