Tuoreimmat uutisemme Otteluohjelmamme Pelaajamme Kuva- ja videogalleriamme Pääsylippumme ja kausikorttimme Areenamme Kotimatsien seuranta Fanclubimme Organisaatiomme Yhteistyökumppanimme Akatemiamme Ota yhteyttä vaikkapa kannustaaksesi meitä!
 
 
18.12.2007 - Koposesta vuoden nuori urheilija

Espoon Hongan ja miesten koripallomaajoukkueen pelintekijä Petteri Koponen oli eittämättä yksi suomalaisen urheiluvuoden puhutuimmista hahmoista.

Kesällä historialliseen ensimmäisen kierroksen NBA-varaukseen yltänyt Koponen, 19, palkittiin tiistaina urheilutoimittajien toimesta vuoden nuorena urheilijana.

Vuosi 2007 on ollut Koposelle upea. Ensin hän voitti Mihailo Pavicevicin ohjauksessa ja Espoon Hongan riveissä Suomen mestaruuden. Ohessa hän kirjoitti itsensä ylioppilaaksi Mäkelänrinteen urheilulukiosta.

Kesällä Koponen otti suunnan kohti Yhdysvaltoja, teki melkoisen urakan matkustaessaan NBA-seuran harjoituksesta toiseen ennen NBA:n varaustilaisuutta. Urakointi kantoi hedelmää, kun Koponen kuuli nimensä huudettavan draftin ensimmäisellä kierroksella.

Philadelphia 76ers varasi suomalaisen numerolla 30 ja kauppasi saman tien oikeudet Portland Trailblazersille, jonka kesäliigajoukkueessa Koponen kesällä esiintyi.

194-senttisen Koposen varaus oli suomalaista urheiluhistoriaa, sillä koskaan aiemmin suomalaista ei ole varattu NBA-draftin ensimmäisellä kierroksella, eikä koskaan aiemmin pelaajaa ole varattu NBA:han suoraan Suomen pääsarjasta.

Yhdysvaltain-kiertueensa jälkeen Koponen palasi Suomeen ja oli nostamassa maajoukkueen A-divisioonaan.

Koponen nousi suuren yleisön tietoisuuteen, kun maajoukkueen päävalmentaja Henrik Dettmann kutsui nuorukaisen ryhmäänsä vuonna 2006. Malmin Super-Koriksen kasvatti vastasi huutoon ja murtautui heti maajoukkueen pelaavaan kokoonpanoon.

Alkaneella Korisliiga-kaudella Koponen on asepalveluksen ohessa ollut sarjan paras kotimainen korintekijä. Koponen on viimeistellyt 19,1 pistettä ottelua kohden ja jakanut 3,9 koriin johtanutta syöttöä.

Urheilutoimittajat ovat palkinneet vuoden nuoren urheilijan vuodesta 2004.

Aiemmat valinnat ovat kohdistuneet golffari Minea Blomqvistiin (2004), purjehtija Teemu Rantaseen (2005) ja taitoluistelija Kiira Korpeen (2006).

Aiemmin tiistaina urheilutoimittajat julkistivat myös valintansa eri lajien parhaiksi. Vuoden koripalloilijaksi valittiin Koposen esikuva, maajoukkuekaveri Teemu Rannikko.

Lähde: Koris.net

Nokia iJack palvelu kännykkääsi


Jokaisessa Hongan kotipelissa voit ladata matkapuhelimeesi ilmaiseksi ajantasaiset tilastot, kokoonpanot ja sarjatilanteen Tapiolan urheiluhallin iJack-pisteesta.

iJack on uusi Hongan, Nokian ja Driwen tarjoama palvelu, jossa korissisaltoa voi ladata peleissa puhelimeen Bluetooth-yhteytta kayttaen. Palvelun kayttamiseen tarvitaan iJack-ohjelma, jonka saa helpoitan lahettamalla tekstiviesti IJACK numeroon 16232 (normaali tekstiviestin hinta). Tapiolan urheiluhallissa sinun tarvitsee ainoastaan menna iJack-latauspisteen luo ja kaynnistaa iJack-ohjelma puhelimesi iJack-kansiosta. Ohjelma ottaa automaattisesti yhteytta iJackiin ja nayttaa mita sisaltoa on tarjolla. iJack-latauspisteet loytyvat Tapiolan urheiluhallilta molempien sisaankayntien vieresta.

Uusimpien tilastojen lisaksi iJackissa on tarjolla myos Hongan fanipaketti, josta loytyvat mm. kaikkien pelaajien pelaajakortit, sarjaohjelma ja muuta mielenkiintoista tietoa Hongasta. Pelaajakorttien kautta voit myos aanestaa suosikkipelaajaasi. Kaikkien aanestaneiden kesken arvotaan syyskauden loputtua Nokia N73 -multimediatietokone, joten kannattaa kokeilla !

Kaikissa Hongan kotiotteluissa on myos paikalla turkooseihin Nokia-paitoihin puettuja Hongan B-tyttoja, jotka auttavat kayttamaan iJackia.




Klikkaa ja tutustu Espoon Hongan Korisliigakausilehteen (5.6mt .pdf)





Singelringen ei ota kantaa siihen, onko sinkkuelämä paras elämäntapa vai ei. Me vain rohkaisemme ihmisiä nauttimaan sinkkuelämästään!

Singelringen Koripallojoukkue Hongan vauhdissa mukana! Klikkaa ja tutustu!