Tuoreimmat uutisemme Otteluohjelmamme Pelaajamme Kuva- ja videogalleriamme Pääsylippumme ja kausikorttimme Areenamme Kotimatsien seuranta Fanclubimme Organisaatiomme Yhteistyökumppanimme Akatemiamme Ota yhteyttä vaikkapa kannustaaksesi meitä!
 
 
15.12.2007 - Honka pysyi Porvoon ja McCarrollin pihdeissä

Avainpelaajiensa loukkaantumisista kärsivä Espoon Honka pysyy Porvoon Tarmon pihdeissä Korisliigassa. Honka kärsi kauden toisen tappionsa Tarmolle, kun Kokonhallin porvoolaisyleisölle tuli joulu etuajassa lukemin 88-68 (43-31).

Tehokkaan Tarmon irtiotto (20-10) alussa surkeasti heittäneestä ja levypallot toistuvasti hävinneestä Hongasta nähtiin jo välittömästi ensimmäisellä neljänneksellä.

- On tämä tällä hetkellä pirun vaikeaa, jos meiltä ei suju kaikki nappiin.

Tänään tuntui, ettei pelissämme onnistunut oikein mikään luontevasti, pudotteli Hongan Juho Nenonen, joka sai tyytyä Porvoossa vapaaheittoviivalta viimeisteltyihin kahteen pisteeseen. Nenonen pelasi ottelussa reilut 22 minuuttia, joiden aikana hänen kädestään irronneet kaikki viisi pelitilanneheittoa kolisivat raudoissa.

McCarroll mellasti omissa korkeuksissaan

Tarmo ei luovuttanut etuaan avauskympin jälkeen enää missään vaiheessa, vaikka vieraat kävivätkin viisi koriin johtanutta syöttöä tarjoilleen ja yhtä monesta riistosta vastanneen Petteri Koposen (23/7) johdolla vielä numeroissa 56-50 kolmannen neljänneksen loppupuolella. Sitä ennen kotijoukkue oli ehtinyt viedä peliä parhaimmillaan jo 17 pisteellä (50-33).

Hongassa debytoinut kroatialainen takamies Ivan Cubela (22/4) härnäsi porvoolaisia edelleen päätösneljänneksen alussa kolmella peräkkäisellä kolmosella (68-62), mutta Tarmo ei taipunut.

- Minkäs teet, kun Tarmon kuitti tuli aina välittömästi perään, pyöritteli Nenonen päätään.

Honka ei pystynyt vastaamaan varsinkaan korin alla mellastaneelle Mark McCarrollille. Tarmon 208-senttinen sentteri keräsi ottelussa komeat tehot 24/19. McCarroll nosteli kakkosia kovalla 84,6 prosentin teholla.

- Emme kyenneet sulkemaan McCarrollia kakkospalloista, joita hän pääsi nostamaan helposti alta sisään. "Petsku" (Koponen) kävi hakemassa terävästi muutaman irtopallon, mutta tosiasia on, että tämän hetken joukkueestamme oikeastaan vain Kimmo (Muurinen) pystyy taistelemaan tosissaan levypalloista vastustajan isojen miesten kanssa, myönsi Nenonen.

Voittajista osumatarkkuudessa McCarrolliakin paremmaksi pisti tauon jälkeen valloilleen päässyt ja Hongan paikkapuolustusta repinyt Travis Leech (18/10), joka sivalsi sisään kylmän viileästi kaikki 11 heittoaan.

Kuusi syöttöä lähettäneen, mutta seitsemään pallonmenetykseen sortunut Martin Samarco (20/9) ja kolmoskaarelta onnistunut Ville-Pertti Lind (13/4) olivat voittajien muut tehomiehet.

Tarmolle levypallot rumasti 52-29 hävinneen Hongan onnistujat jäivät tehojenkin valossa vähiin Koposen ja Cubelan lisäksi. Muurinen sai kokoon lukemat 7/7 ja Petri Heinonen 6/4.

Vasta 16-vuotias Sasu Salin (5/3) uurasti Kokonhallin parketilla lähes täydet minuutit, mutta nuorukaisen heittojyvä oli tällä kertaa pahasti kateissa. Salinin kymmenestä pelitilanneheitosta vain kaksi lävisti korirenkaan. Aivotärähdyksen jäljiltä edelleen toipilaana pelanneen Koposenkaan sihti ei ollut korkeista pisteistä huolimatta tutulla tasolla: kolmoset 2/8.

Honka pelaa vielä yhden ottelun ennen lyhyttä joulutaukoa, kun se kohtaa ensi perjantaina Kouvot Kouvolassa.

Korisliiga, Kokonhalli 15.12.:
Porvoon Tarmo - Espoon Honka 88 - 68 (43 - 31)
Ottelun neljännekset: 20-10, 23-21, 21-22, 24-15

Nokia iJack palvelu kännykkääsi


Jokaisessa Hongan kotipelissa voit ladata matkapuhelimeesi ilmaiseksi ajantasaiset tilastot, kokoonpanot ja sarjatilanteen Tapiolan urheiluhallin iJack-pisteesta.

iJack on uusi Hongan, Nokian ja Driwen tarjoama palvelu, jossa korissisaltoa voi ladata peleissa puhelimeen Bluetooth-yhteytta kayttaen. Palvelun kayttamiseen tarvitaan iJack-ohjelma, jonka saa helpoitan lahettamalla tekstiviesti IJACK numeroon 16232 (normaali tekstiviestin hinta). Tapiolan urheiluhallissa sinun tarvitsee ainoastaan menna iJack-latauspisteen luo ja kaynnistaa iJack-ohjelma puhelimesi iJack-kansiosta. Ohjelma ottaa automaattisesti yhteytta iJackiin ja nayttaa mita sisaltoa on tarjolla. iJack-latauspisteet loytyvat Tapiolan urheiluhallilta molempien sisaankayntien vieresta.

Uusimpien tilastojen lisaksi iJackissa on tarjolla myos Hongan fanipaketti, josta loytyvat mm. kaikkien pelaajien pelaajakortit, sarjaohjelma ja muuta mielenkiintoista tietoa Hongasta. Pelaajakorttien kautta voit myos aanestaa suosikkipelaajaasi. Kaikkien aanestaneiden kesken arvotaan syyskauden loputtua Nokia N73 -multimediatietokone, joten kannattaa kokeilla !

Kaikissa Hongan kotiotteluissa on myos paikalla turkooseihin Nokia-paitoihin puettuja Hongan B-tyttoja, jotka auttavat kayttamaan iJackia.




Klikkaa ja tutustu Espoon Hongan Korisliigakausilehteen (5.6mt .pdf)





Singelringen ei ota kantaa siihen, onko sinkkuelämä paras elämäntapa vai ei. Me vain rohkaisemme ihmisiä nauttimaan sinkkuelämästään!

Singelringen Koripallojoukkue Hongan vauhdissa mukana! Klikkaa ja tutustu!