5.12.2007 - Korihait koulutti nuorekasta Honkaa
Uudenkaupungin Korihait ei jättänyt käyttämättä sille Espoon Hongan lukuisten loukkaantumisten muodossa tarjoutunutta tilaisuutta Korisliigan kotiottelussaan. Korihait kaatoi nuorekkaan espoolaisnipun Pohitullin Palloiluhallissa pistein 92-52 (53-31).
Korihaiden viimeiset pisteet donkkasi kuin kohtalon ivasta Teemu Rintala (13/8), jonka Honka vuokrasi marraskuussa Uuteenkaupunkiin.
Siipirikolta Hongalta puuttui ottelusta neljä sairaslistalla olevaa aloitusviisikon miestä, eli pitkäaikaistoipilaat Jukka Matinen, Tim Kisner, Monte Cummings ja aivotärähdyksen jäljiltä huilaava Petteri Koponen.
Hongan viisikkomiehistä vain Kimmo Muurinen on pystynyt väistämään hallitsevaa mestaria epidemian lailla lyövän loukkaantumisaallon.
- Suoraan sanottuna tässä ei ole enää mitään järkeä. Näitä otteluita on todella vaikea lähteä pelaamaan. Oikeastaan ainoa asia, mikä pistää yrittämään, on se, että pysyy itse ehjänä, pudotteli maajoukkuemies Muurinen.
Salin, 16, heitti ennätyspisteensä
Espoossa jo vuosikaudet kaltoin kohdeltu Korihait makseli kalavelkoja nopeassa tahdissa takaisin.
Muurinen (9/5) säkitti toisen kolmen pisteen heittonsa numeroissa 10-8, mutta sen jälkeen kotijoukkue porskutti vastustamattomasti menojaan. Tarkkaa työtä tehnyt haiparvi heitti 1.49 minuutissa kylmän 11-0 -jakson ja Honka oli jäänyt hetkessä jo 13 pisteen takaa-ajoasemaan.
- Peli oli meiltä jotain sellaista hölkähtelyä, eikä toisaalta hirveästi puolustettukaan, myönsi Muurinen.
Pääsarjan ennätyspisteensä täysien peliminuuttien myötä viimeistellyt, vasta 16-vuotias Sasu Salin (22/3) yritti pitää espoolaiset kaikin keinoin Korihaiden kannassa, mutta Hongan pyristely jäi numerollisesti sittenkin enää pelkäksi kosmetiikaksi.
- Salin on tullut nuoresta iästään huolimatta hienosti sisään joukkueeseen. Hänellä on hyvä asenne ja pelisilmä, kehaisi Muurinen suomalaisen koripalloilun suuriin lupauksiin lukeutuvaa Salinia.
Yksipuolinen peli oli lopullisesti ohi, kun Korihaiden Bojan Sarcevic (6/4) korkkasi toisen kymmenminuuttisen kahdella kovalla kolmosella.
Muutamaa minuuttia myöhemmin vuorostaan konkari Pasi Kauha (6/-) antoi kätensä käydä kaarelta ja Honka joutui silmäilemään Pohitullin paljon nähneeltä tulostaululta lukemia 43-23.
Voittajista vieraitaan kouluttivat raskaimmalla kädellä Rintalan lisäksi Glenn Stokes (17/1/6 syöttöä), Kyle Shiloh (12/7) ja ottelun ratkettua riehakkaasti korisukkaa heilutellut Darius Glover (26/6).
Gloverin 15:stä kahden pisteen heitosta vain kaksi livahti ohi. Korihait teki muutenkin kakkosissa todella vakuuttavaa jälkeä hienolla 74,3 prosentin osumatarkkuudella. Levypallot 39-26 hävinneen Hongan vastaava prosentti jäi vain 37,1:een.
Voittajien kovin levypallomies oli kokenut Jussi Kumpulainen, jonka näppeihin jäi yhdeksän irtopalloa. Kumpulainen säästeli toisaalta heittokättään, sillä hän kokeili muiden myllättäessä vain kolme kertaa kahden pisteen etäisyydeltä. Niistä yksi lävisti korirenkaan.
Hongasta Salinin ja Muurisen lisäksi erottui tehojen valossa Petri Heinonen (11/4).
Tauko paikallaan
Uudistuneessa liigataulukossa voittoprosenttiaan 80:n paremmalle puolelle hilaavalla Hongalla on edessään Vakka-Suomen visiitin jälkeen tervetullut tauko. Honka pelaa seuraavan ottelunsa vasta joulukuun puolivälissä, jolloin Porvoon Tarmo odottaa espoolaisia vieraitaan Kokonhallin parketilla.
Porvoossa pauhaa näillä näkymin jo aivan erinäköinen Honka, jonka riveistä löytyvät jälleen myös Koponen ja kenties edelleen pelaaja tai kaksi kolmikosta Matinen-Kisner-Cummings.
- Toivotaan ainakin näin. Emme ota pitkässä sarjassa kuitenkaan pienintäkään riskiä. Miehet palaavat ruotuun vasta sitten, kun he ovat toipuneet varmuudella vammoistaan, korostaa Hongan manageri Sampsa Rekonen.
Korisliiga, Pohitullin Palloiluhalli 5.12.:
Uudenkaupungin Korihait - Espoon Honka 92 - 52 (53 - 31)
Ottelun neljännekset: 24-16, 29-15, 20-15, 19-6
|
Nokia iJack palvelu kännykkääsi
Jokaisessa Hongan kotipelissa voit ladata matkapuhelimeesi ilmaiseksi ajantasaiset tilastot, kokoonpanot ja sarjatilanteen Tapiolan urheiluhallin iJack-pisteesta.
iJack on uusi Hongan, Nokian ja Driwen tarjoama palvelu, jossa korissisaltoa voi ladata peleissa puhelimeen Bluetooth-yhteytta kayttaen. Palvelun kayttamiseen tarvitaan iJack-ohjelma, jonka saa helpoitan lahettamalla tekstiviesti IJACK numeroon 16232 (normaali tekstiviestin hinta). Tapiolan urheiluhallissa sinun tarvitsee ainoastaan menna iJack-latauspisteen luo ja kaynnistaa iJack-ohjelma puhelimesi iJack-kansiosta. Ohjelma ottaa automaattisesti yhteytta iJackiin ja nayttaa mita sisaltoa on tarjolla. iJack-latauspisteet loytyvat Tapiolan urheiluhallilta molempien sisaankayntien vieresta.
Uusimpien tilastojen lisaksi iJackissa on tarjolla myos Hongan fanipaketti, josta loytyvat mm. kaikkien pelaajien pelaajakortit, sarjaohjelma ja muuta mielenkiintoista tietoa Hongasta. Pelaajakorttien kautta voit myos aanestaa suosikkipelaajaasi. Kaikkien aanestaneiden kesken arvotaan syyskauden loputtua Nokia N73 -multimediatietokone, joten kannattaa kokeilla !
Kaikissa Hongan kotiotteluissa on myos paikalla turkooseihin Nokia-paitoihin puettuja Hongan B-tyttoja, jotka auttavat kayttamaan iJackia.

Klikkaa ja tutustu Espoon Hongan Korisliigakausilehteen (5.6mt .pdf)
Singelringen ei ota kantaa siihen, onko sinkkuelämä paras elämäntapa vai ei. Me vain rohkaisemme ihmisiä nauttimaan sinkkuelämästään!
Singelringen Koripallojoukkue Hongan vauhdissa mukana! Klikkaa ja tutustu! |