Tuoreimmat uutisemme Otteluohjelmamme Pelaajamme Kuva- ja videogalleriamme Pääsylippumme ja kausikorttimme Areenamme Kotimatsien seuranta Fanclubimme Organisaatiomme Yhteistyökumppanimme Akatemiamme Ota yhteyttä vaikkapa kannustaaksesi meitä!
 
 
23.11.2007 - Hongan Cummingsin polvivamma pelättyä lievempi

Koripallon hallitsevan Suomen mestarin Espoon Hongan amerikkalaispelaaja Monte Cummingsin, 31, polvivamma on pelättyä lievempi. Cummings palaa kentillä parhaassa tapauksessa jo kuukauden kuluttua, jos toipuminen sujuu ongelmitta. Ambulanssilla sairaalaan kiidätetty Cummings loukkasi oikean jalan polvensa pahannäköisesti keskiviikkona Tapiolassa pelatussa Korihait-ottelussa tavoitellessaan puolustuslevypalloa.

- Mielessä kävi kieltämättä se pelko, että jopa loppukausi saattaa olla hänen osaltaan uhattuna. Perjantaina suoritetussa magneettikuvauksessa kuitenkin varmistui, että Cummingsin polvessa ei ole vakavaa nivelsidevammaa, kertoi Hongan manageri Sampsa Rekonen helpottuneena.

Jo pitkään Suomessa viihtynyt ja kolmatta kautta Espoossa pelaava Cummings solmi viime keväänä Hongan kanssa kahden vuoden mittaisen jatkosopimuksen.

Kimmoisansa ja nopeana laitahyökkääjänä näyttävistä suorituksistaan tunnettu 193-senttinen Cummings on urakoinut tällä kaudella keskimäärin 34,59 minuuttia ottelua kohden 17,6 pisteen ja 6,2 levypallon tehoilla. Cummings on joukkueensa kolmanneksi tehokkain pistemies Jukka Matisen (20,9) ja Kimmo Muurisen (18,0) jälkeen.

Heinonen liittyi Hongan pitkälle sairaslistalle

Liigassa toisena olevan Hongan sairaslista on huolestuttavan pitkä. Cummingsin lisäksi aloitusviisikon miehistä ovat sivussa kapteeni Jukka Matinen ja joukkueen toinen amerikkalaisvahvistus Tim Kisner. Matinen kärsii nivusvammasta ja Kisnerin selässä on todettu välilevyn pullistuma. Molempien toipumisajaksi on arvioitu kuukausi.

Hongan päävalmentaja Mihailo Pavicevicin pelaajahuolet saivat jatkoa perjantaina Petri Heinosen 207-senttisessä hahmossa. Hongan aloitusviisikossa Korihait-ottelussa esiintyneen Heinosen jo aiemminkin vihoitellut selkä on äitynyt siksi kipeäksi, että hän joutuu jättämään lauantaina Tapiolassa Joensuun Katajaa vastaan pelattavan ottelun väliin.

- Eikä tässäkään vielä kaikki. Asevelvollisuutta suorittavista pelaajistamme Anselmi Vanjoki ja Eldar Skamo ovat loppuleirillä, emmekä ole saaneet yhteyttä heihin. Meillä ei ole siis mitään varmuutta siitä, pääsevätkö ja ehtivätkö he metsäkeikalta mukaan Kataja-peliin, totesi Rekonen harmissaan.

Joensuun Kataja ei suostunut ottelusiirtoon

Honka saa Kataja-otteluun jalkeille pahimmassa tapauksessa vain kuusi edustusjoukkueen pelaajaa.

- Kimmo Muurinen, Petteri Koponen, Juha Nenonen ja kolme vuonna 1991 syntynyttä pelaajaa, laskee Rekonen.

Honka yritti siirtää Kataja-ottelun vedoten edellä mainittuihin seikkoihin - tuloksetta.

- Liigapäällikkö Pekka Valpola antoi luvan siirtoon, jos Kataja suostuu siihen. Kataja ei suostunut. Katajalle näyttää olevan tässä tapauksessa urheilullisuutta tärkeämpää tarjolla olevat kaksi sarjapistettä, jyrähti Rekonen.

Pallo oli siis Katajalla.

- En voi määrätä ottelusiirtoa tällaisessa tapauksessa. Tautiepidemia on riittävä syy siirtoon, mutta loukkaantumissuma ei ole sellainen. Olin kuitenkin valmis ottelusiirtoon siinä tapauksessa, jos Kataja olisi siihen suostunut, vahvisti Valpola.

"Katajan lähtökohta on psykologisesti vaikea"

Liigassa seitsemäntenä oleva Joensuun Kataja on paketoinut runkosarjan ensimmäisen neljänneksen neljän voiton ja seitsemän tappion saldolla. Joukkueiden välillä pelattu kauden ensimmäinen kohtaaminen päättyi reilu kuukausi sitten Joensuussa Hongan selvään 108-76 -voittoon, mutta niitä lukemia on näissä asetelmissa aivan turha edes muistella.

- Lähtökohtamme lauantain otteluun on psykologisesti vaikea. Honkaa kohdanneet loukkaantumiset ovat aina valitettavia asioita, mutta emme me voi tuudittautua lauantaina siihen, muistutti Katajan valmentaja Antti Papinaho ennen tietoa Hongan pyrkimyksestä siirtää ottelua.

Maajoukkuemies Sami Lehtorannan kipparoima Kataja ei ole pystynyt voittamaan tällä kaudella vielä kahta ottelua peräkkäin. Pohjois-Karjalan koripalloylpeydellä on Espooseen saapuessaan allaan viiden pisteen vierastappio Tampereen Pyrinnölle. Kataja on marssinut viime viikot parketilla tappio/voitto-tahtia.

- Olemme keskittyneet kauden alusta lähtien kärsivällisesti vain omaan tekemiseen ja tähdäten ensi kevääseen. Jatkamme samalla linjalla myös Honkaa vastaan, vakuutti Papinaho.

Honka-Kataja Tapiolan Urheiluhallissa lauantaina klo 17.

Nokia iJack palvelu kännykkääsi


Jokaisessa Hongan kotipelissa voit ladata matkapuhelimeesi ilmaiseksi ajantasaiset tilastot, kokoonpanot ja sarjatilanteen Tapiolan urheiluhallin iJack-pisteesta.

iJack on uusi Hongan, Nokian ja Driwen tarjoama palvelu, jossa korissisaltoa voi ladata peleissa puhelimeen Bluetooth-yhteytta kayttaen. Palvelun kayttamiseen tarvitaan iJack-ohjelma, jonka saa helpoitan lahettamalla tekstiviesti IJACK numeroon 16232 (normaali tekstiviestin hinta). Tapiolan urheiluhallissa sinun tarvitsee ainoastaan menna iJack-latauspisteen luo ja kaynnistaa iJack-ohjelma puhelimesi iJack-kansiosta. Ohjelma ottaa automaattisesti yhteytta iJackiin ja nayttaa mita sisaltoa on tarjolla. iJack-latauspisteet loytyvat Tapiolan urheiluhallilta molempien sisaankayntien vieresta.

Uusimpien tilastojen lisaksi iJackissa on tarjolla myos Hongan fanipaketti, josta loytyvat mm. kaikkien pelaajien pelaajakortit, sarjaohjelma ja muuta mielenkiintoista tietoa Hongasta. Pelaajakorttien kautta voit myos aanestaa suosikkipelaajaasi. Kaikkien aanestaneiden kesken arvotaan syyskauden loputtua Nokia N73 -multimediatietokone, joten kannattaa kokeilla !

Kaikissa Hongan kotiotteluissa on myos paikalla turkooseihin Nokia-paitoihin puettuja Hongan B-tyttoja, jotka auttavat kayttamaan iJackia.




Klikkaa ja tutustu Espoon Hongan Korisliigakausilehteen (5.6mt .pdf)





Singelringen ei ota kantaa siihen, onko sinkkuelämä paras elämäntapa vai ei. Me vain rohkaisemme ihmisiä nauttimaan sinkkuelämästään!

Singelringen Koripallojoukkue Hongan vauhdissa mukana! Klikkaa ja tutustu!