Tuoreimmat uutisemme Otteluohjelmamme Pelaajamme Kuva- ja videogalleriamme Pääsylippumme ja kausikorttimme Areenamme Kotimatsien seuranta Fanclubimme Organisaatiomme Yhteistyökumppanimme Akatemiamme Ota yhteyttä vaikkapa kannustaaksesi meitä!
 
 
16.11.2007 - Muurinen murjoi Lahtea

Espoon Hongan maajoukkuemies Kimmo Muurinen oli vastustamattomassa vireessä, kun koripallon hallitseva Suomen mestari kävi kukistamassa viime kevään finaalivastustajansa Namika Lahden numeroin 82-75 (32-38). Muurinen mätti Namikan pussiin 27 pistettä, riuhtoi pitkiin käsiinsä 12 levypalloa ja jatkoi samalla Hongan tappiotonta taivalta vieraskentillä.

Hongan voiton - jo kauden toinen Lahdesta - arvoa nosti se, että espoolaiset joutuivat otteluun ilman kapteeniaan Jukka Matista, joka kärsii nivusvammasta. Selkäkrampista toipuneen Tim Kisnerin (5/5) pelaaminen varmistui toisaalta vasta alkuverryttelyssä.

- Näyttää siltä, että Jukan (Matinen) poissaollessa hänen pisteensä tulevat aina minulle, myhäili 202-senttinen laituri Muurinen.

Muurisen kauden tähänastiset ennätyspisteet (35) syntyivät ToPo-ottelussa, josta Matinen oli sivussa nilkkavamman vuoksi.

Hongalla viisi mustaa minuuttia tauon alla

Voitostaan huolimatta Honkakin oli ajoittain helisemässä Lahden Urheilutalolla.

Kotijoukkue viritteli irtiottoa taukoa edeltävien viiden, espoolaisittain sysimustien minuuttien kuluessa. Lahti vei ne 14-3 Hongan nuorisokaartiin lukeutuvan Sasu Salinin (7/-) päästessä kaunistelemaan taukonumeroita kolmen pisteen kaaren takaa.

- Otimme huonoja heittovalintoja ja Lahti pääsi juoksemaan nopeita hyökkäyksiä sisään. Se oli meiltä todellakin vaisu hetki, myönsi Muurinen.

Honka tuli kuitenkin päävalmentaja Mihailo Pavicevicin puhuttelun jälkeen lujaa nousten vahvasti pelanneen Monte Cummingsin (20/5) ja Muurisen koreilla kolmannen neljänneksen puolivälissä uudelleen johtoon lukemissa 44-42.

Niitti nollakulmasta

Muurisen kovin niitti nähtiin neljänneksen viimeisellä sekunnilla, kun tällä kertaa vasta tauon jälkeen pistetilinsä avannut Petteri Koponen (13/4) järjesti ottelun sankarille tekopaikan kaarelle: 58-51 ja lahtelaisten päät alkoivat painua parkettiin.

- "Petsku" ajoi sisään ja syötti pallon minulle nollakulmaan. Sieltä on ihan kiva paikka ladata palloja sisään, virnisti Muurinen.

Kotijoukkue ei toipunut enää koskaan Muurisen shokeeravasta kolmosesta ja Honka hurjasteli hurmiossa omille teilleen. Juho Nenonen pelasi Matisen puuttuessa 27 minuuttia keräten tililleen ennakkoluulottomasti lukemat 8/6.

Levypallot 38-27 hävinneen Lahden tehoista vastasi kvartetti Ville Mäkäläinen (20/5), Ed Williams (19/4), Davont Jackson (13/3) ja Teemu Laine 12/2). Kotijoukkueelta puuttui kuumeessa ollut takamies ja terrierimäinen puolustaja Ilkka Vuori. Ottelun odotustakin luonteesta kertoo jotain sekin, että Lahdelle kirjattiin rumat 18 pallonmenetystä ja Hongallekin vain kaksi vähemmän.

- Aina todella aggressiivisesti pelaava Lahti on vain sen tyyppinen joukkue, että menetyksiä tulee puolin ja toisin, totesi Muurinen.

Honka pelaa seuraavan ottelunsa ensi keskiviikkona, kun Uudenkaupungin Korihait saapuu Tapiolassa klo 18.30 alkavaan otteluun.

Korisliiga, Lahden Urheilutalo 16.11.2007:
Namika Lahti - Espoon Honka 75 - 82 (38 - 32)
Ottelun neljännekset: 19-20, 19-12, 13-26, 24-2

15.11.2007 - Honka menetti Matisen uudelleen sairaslistalle

Koripallon hallitseva Suomen mestari Espoon Honka on menettänyt kapteeninsa Jukka Matisen lyhyen ajan sisällä uudelleen sairaslistalle. Korisliigan lokakuun pelaajaksi valittu Matinen on toipunut nilkkavammastaan, mutta nyt 29-vuotiasta ja 203-senttistä maajoukkuemiestä vaivaa vihoitteleva nivus.

- Matinen menee maanantaina magneettikuvauksiin ja lääkäri suositteli, että hän ei pelaisi sitä ennen. Kyse ei ole nähtävästi pahemmasta vammasta, mutta emme ota mitään riskiä, kertoo Hongan manageri Sampsa Rekonen viitaten perjantain vierasotteluun Namika Lahtea vastaan.

Matinen on pelannut tällä kaudella seitsemän ottelua Hongan paidassa ja espoolaisseura on voittanut ne kaikki. Hongan kaksi tappiota syntyivät silloin, kun Keravan Kori-80:n kasvatti oli sivussa nilkkavamman takia.

Hongan viimeisimmällä mestaruuskaudella tasavallan tarkimmaksi kolmen pisteen heittäjäksi kohonnut Matinen on tehnyt edelleen vakuuttavaa jälkeä kaaren takaa ja muiltakin etäisyyksiltä. Hän on Korisliigan toiseksi tehokkain korintekijä 20,9 pisteen keskiarvolla. Parempaan on pystynyt vain LrNMKY:n Adrian Henning lukemin 23,8.

Neljän Saksassa ja Frankfurtin paidassa pelatun kauden jälkeen runsas vuosi sitten Honkaan palannut Matinen on säkittänyt kolmosia 44,4 prosentin tarkkuudella. Se riittää kolmanteen sijaan tilastoissa, joiden kärjessä komeilee KTP:n kultaranne Toni Ilmonen prosentein 51,5.

Lähes erehtymätön Ilmonen on ykkönen myös vapaaheitoissa: kaikki 23 tähän mennessä heitettyä vaparia ovat lävistäneet korisukan. Kovana puolustajana tunnetun Matisen vastaavat ja varsin väkevät prosentit viivalta ovat 87,5.

Kisnerin selkävaivat alkavat hellittää

Viime kevään finaalivastustajansa Namika Lahden tänään vieraskentällä kohtaava Honka kaatoi keskiviikkona liiganousija Kauhajoen Karhun Tapiolassa. Honka pelasi keskiviikkona ilman Tim Kisneriä, joka muodostaa joukkueen taitavan takamieskaksikon yhdessä Petteri Koposen kanssa. Kisner kävi perjantaina tutkituttamassa krampissa olleen selkänsä ja kaikki näytti jo paremmalta.

- Kisner ainakin kokeilee pelaamista Lahdessa. Lopulliset ratkaisut tehdään alkuverryttelyn jälkeen, kertoo Rekonen.

Honka ja Lahti ovat ehtineet kohdata toisensa jo kertaalleen kuluvalla kaudella. Liiga-avaus päättyi Espoossa kotijoukkueen kuuden pisteen jatkoaikavoittoon. Honka pelaa seuraavan kotiottelunsa ensi keskiviikkona, kun Uudenkaupungin Korihait saapuu Tapiolan Urheiluhalliin.

Teemu Rintalan Hongalta vuokrannut Korihait on voittanut viimeksi Espoossa 12. tammikuuta vuonna 1992 numeroin 112-92. Haiden voiton arkkitehteina häärivät silloin Hanno Möttölän nykyisen Euroliigaseuran Aris Thessalonkin valmentaja Gordon Herbert ja Korihaissa Jyri Lehtosen apuna toimiva Gerald Lee senior.

Korihait on hävinnyt Hongalle jo peräti 21 viimeisintä vierasotteluaan, mitä voidaan pitää melkoisena kummajaisena pääsarjan pitkässä historiassa.

Nokia iJack palvelu kännykkääsi


Jokaisessa Hongan kotipelissa voit ladata matkapuhelimeesi ilmaiseksi ajantasaiset tilastot, kokoonpanot ja sarjatilanteen Tapiolan urheiluhallin iJack-pisteesta.

iJack on uusi Hongan, Nokian ja Driwen tarjoama palvelu, jossa korissisaltoa voi ladata peleissa puhelimeen Bluetooth-yhteytta kayttaen. Palvelun kayttamiseen tarvitaan iJack-ohjelma, jonka saa helpoitan lahettamalla tekstiviesti IJACK numeroon 16232 (normaali tekstiviestin hinta). Tapiolan urheiluhallissa sinun tarvitsee ainoastaan menna iJack-latauspisteen luo ja kaynnistaa iJack-ohjelma puhelimesi iJack-kansiosta. Ohjelma ottaa automaattisesti yhteytta iJackiin ja nayttaa mita sisaltoa on tarjolla. iJack-latauspisteet loytyvat Tapiolan urheiluhallilta molempien sisaankayntien vieresta.

Uusimpien tilastojen lisaksi iJackissa on tarjolla myos Hongan fanipaketti, josta loytyvat mm. kaikkien pelaajien pelaajakortit, sarjaohjelma ja muuta mielenkiintoista tietoa Hongasta. Pelaajakorttien kautta voit myos aanestaa suosikkipelaajaasi. Kaikkien aanestaneiden kesken arvotaan syyskauden loputtua Nokia N73 -multimediatietokone, joten kannattaa kokeilla !

Kaikissa Hongan kotiotteluissa on myos paikalla turkooseihin Nokia-paitoihin puettuja Hongan B-tyttoja, jotka auttavat kayttamaan iJackia.




Klikkaa ja tutustu Espoon Hongan Korisliigakausilehteen (5.6mt .pdf)





Singelringen ei ota kantaa siihen, onko sinkkuelämä paras elämäntapa vai ei. Me vain rohkaisemme ihmisiä nauttimaan sinkkuelämästään!

Singelringen Koripallojoukkue Hongan vauhdissa mukana! Klikkaa ja tutustu!
Vanhentuneet uutiset löydät uutisarkistosta