12.12. klo 19.21
Nappisuoritus kauden tähän
mennessä tärkeimmässä pelissä:
Honka huuhtoi upeasti
cup-kultaa Pyynikillä
Espoon Honka on koripallon miesten Suomen cupin mestari vuosimallia 2009.
Haastajana huipentumaan lähtenyt Honka juhli riehakkaasti historiansa viidettä cup-mestaruutta kukistettuaan Tampereen Pyrinnön Pyynikin palloiluhallin parketilla pistein 101-83 (42-49). Honka upotti Hämeessä yhdeksän kolmen pisteen heittoaan hienolla 56 prosentin tarkkuudella.
Gordon Herbertin luotsaama Honka toteutti läpi ottelun hyvin hyökkäystään. Pyrintö vaihteli puolustusmuotojaan, mutta se ei löytänyt tällä kertaa lääkkeitä Hongan pysäyttämiseksi.
- Hyvä peli mieltä kaiken kaikkiaan. Se pysyi kontrollissamme alusta alkaen, iloitsi Herbert.
Hongan esitys oli varsin ehjä molemmissa päissä kenttää.
- Hyvästä hyökkäyksestä huolimatta tämä cup-mestaruus tuli meille ehdottomasti kuitenkin vahvan puolustuksen kautta, korosti Hongan apuvalmentaja Jussi Syrjänen.
Pyrinnön valmentaja Pieti Poikola antoi täyden tunnustuksen voittajille.
- Hongalle pitää nostaa hattua. Vastassamme oli ylivoimaisesti paras joukkue, jonka olemme tällä kaudella kohdanneet. Päivä ei ollut meillä ihan paras, mutta esitys oli silti aivan ok. Se ei vain tänään yksinkertaisesti riittänyt.
Hongan johdossa
alusta loppuun
Corey Belserin (26/5) ja Carl Elliotin (27/5) esimerkillä läheltä ja kaukaa ensimmäiset kahdeksan heittoaan täysosumatyöllä pussiin latonut Honka vyöryi finaaliin hurrikaanin lailla.
Vieraat karkasivat jo runsaan viiden minuutin jälkeen numeroihin 20-9, kun pelissä neljä koriin johtanutta syöttöä tarjoillut Tuomas Iisalo (7/3) säkitti kolmosensa.
- Puolustimme alussa kohtalaisesti, mutta kaveri heitti vain yli. Emme saaneet aikaan stoppeja ja Honka puolestaan rokotti muutamista virheistämme välittömästi, totesi Poikola.
Liigaa ylivoimaisesti johtava Pyrintö on kuitenkin pystynyt nousemaan pinnalle pahoistakin paikoista ja sen se osoitti myös cupin finaalissa kaventamalla Hongan johdon pitkälti vapaaheittoviivalta enää kahteen pisteeseen ensimmäisen neljänneksen lopussa.
Vasta kahdeksannessa kolmosessaan epäonnistunut Honka viritteli uutta irtiottoa toisen kympin puolivälin jälkeen, kun Elliot järjesti espoolaiset 41-33 -johtoon. Tähän koko ajan takaa-ajajana tullut ja kauden ensimmäisen tappionsa kotiyleisönsä edessä kokenut Pyrintö ei pystynyt enää täysin vastaamaan.
Lisäksi kotijoukkueen Kenneth Lowen (19/3) ja Antero Lehdon (10/3) neljännet virheet tulivat pahaan paikkaan kolmannella neljänneksellä, jolloin Tuukka Kotti (21/8) vei Hongan parhaimmillaan 11 pisteen johtoon.
- Upea peli koko joukkueelta. Suunnitelma toteutui mainiosti ja ansaitsimme todellakin tämän voiton. Itselläni on aivan mahtava fiilis päällä. Tämä on ensimmäinen Suomessa voittamani mestaruus, tuuletti Kotti.
Matinen ja Bell
vartioivat Williamsia
Pyrinnön pelin sielu, vaisusti vapareitaan viimeistellyt Damon Williams (22/4) pyrki pistämään parhaansa mukaan hanttiin ja isännät kävivätkin kurkkimassa vielä kahden pisteen päässä, mutta Hongan kantti kesti loppuun asti.
Hongan intiaanitanssin askeleita alettiin sovitella kolmatta cup-mestaruuttaan juhlineen Jukka Matisen (5/4) vartioiman Williamsin teknillisen virheen jäljiltä kuusi minuuttia ennen loppua, kun asialla oli jälleen Elliot: 84-70.
Voittajien ulkomaanavuista myös Ryan Bell (8/8) ansaitsee sulan hattuunsa. Terävästi Hongan 38-28 voittamiin levypalloihin mennyt ja Matisen tavoin Williamsia tehokkaasti puolustanut kanadalainen teki pari kovaa koria viimeisen neljänneksen vaihteessa.
Kotijoukkueen kotimaisen kaartin ykkönen oli 13 pistettä nostanut ja kuusi levypalloa kaapinut Olli Ahvenniemi. Pyrinnön kolossin tilastoihin merkittiin edelleen viisi torjuntaa, jotka kohdistuivat lähinnä Elliotiin.
Chris Hester sai kokoon tehot 14/4, mutta miehen 11 kakkosesta ainoastaan kolme lävisti korirenkaan.
Ailus tuo KTP:n
Hongan vieraaksi
Honka palaa arkeen ja Korisliigan parketeille tulevana keskiviikkona, kun KTP saapuu Tapiolan Urheiluhalliin.
Joukkueiden ensimmäinen kohtaaminen päättyi tällä kaudella kotkalaisten 88-73 -voittoon Karhuvuoressa.
Ray Ailuksen valmentama KTP pohjusti tuon voittonsa vahvaan levypallopeliin.
Honka-KTP keskiviikkona klo 18.30.
Koripallon Suomen cupin finaali, Pyynikin palloiluhalli 12.12.:
Tampereen Pyrintö - Espoon Honka 101 - 83 (42 - 49)
Ottelun neljännekset: 25-27, 17-22, 23-22, 18-30
Honka: Corey Belser 26/5, Carl Elliot 27/5, Jukka Matinen 5/4, Tuomas Iisalo 7/3/4 s., Sasu Salin 6/3, Tuukka Kotti 21/8, Ryan Bell 8/8, Carl Lindbom 1/-.
Pyrintö: Antero Lehto 10/3, Chris Hester 14/4, Joni Harjula 3/-, Jari Pulkkinen -/1, Jesse Niemi -/2, Pekka Setälä 2/-, Kenneth Lowe 19/3, Olli Ahvenniemi 13/7, Damon Williams 22/4.
Cup-finaalin tilastot:
http://www.basket.fi/sarjat/ottelu/?league_id=15&season_id=undefined&game_id=23489
Basket.fi:
http://www.basket.fi/uutiset/?x22026=2049508
* Koripallon miesten Suomen cupin mestarit 2000-luvulla:
2000: Namika Lahti
2001: Espoon Honka
2002: Joensuun Kataja
2003: KTP
2004: KTP
2005: Lappeenrannan NMKY
2006: Lappeenrannan NMKY
2007: Lappeenrannan NMKY
2008: Lappeenrannan NMKY
2009: Espoon Honka
Hongan seuraava ottelu Korisliigassa: Keskiviikkona 16.12. Honka-KTP klo 18.30.