27.4.2008 - Scott säkitti Hongalle kultaa
Espoon Honka on koripallon Suomen mestari vuosimallia 2008. Mestaruuttaan menestyksekkäästi puolustanut Honka pisti riehakkaat kultajuhlat pystyyn kotiyleisönsä edessä kukistamalla kouvolaisvieraansa Kouvot kori korista edenneessä trillerimäisessä neljännessä finaaliottelussa pistein 72-71 (35-35).
Hongan hohtava sankarin viitta kietaistiin ottelussa peräti 36 pistettä korkealla osumaprosentilla viimeistelleen Akeem Scottin harteille. Kevään löytö ja uransa ensimmäisiä playoff-otteluita pelannut Scott sai kunnian vastata kylmähermoisesti kultaniitistä, kun pelikellossa oli aikaa jäljellä enää 3,3 sekuntia.
- Sain tilaisuuden, käytin sen hyväkseni ja tein unelmastani totta. Tuntuu tosi hyvältä, hihkui harlemilaiselta voitontanssiltaan hetkeksi rauhoittanut ikiliikkuja.
Koponen kehui Scottia huikeista suorituksista
Scottille vihellettiin neljäs virhe, kun peliä oli jäljellä reilut kahdeksan minuuttia. Hongan päävalmentaja Mihailo Pavicevic teki kovan liikkeen ja lähetti Petteri Koposen (1/3) parketille Suomen kenties kuuluisin oikean käden peukalo edelleen vahvassa paketissa.
- Koutsi kysyi minulta haluanko kentälle. Eihän meikäläisen jalat liikkuneet oikeastaan mihinkään, mutta onneksi tuo meidän pikkuväkkärä veti huikean pelin. Ihan uskomaton esitys jälleen kerran kaverilta, virnisti Koponen yleisöä vain entisestään villinneen Scottin suuntaan.
Heinäkuussa jälleen NBA:n kesäliigaa Portlandin paidassa Las Vegasissa pelaavan Koposen omat suunnitelmat ovat kirkkaana mielessä toisen peräkkäisen mestaruuden jälkeen.
- Nyt pistetään peukalo kuntoon ja lähdetään kohti uusi haasteita. Niin, ja kyllä tämä toinenkin mestaruus maistuu aivan yhtä hyvältä kuin se ensimmäinenkin, huikkasi Koponen.
Pavicevic: “Pelaajat ovat tehneet minusta voittajan”
Mestaruus on Espoon Hongan seurahistorian seitsemäs ja samalla jo viides tällä vuosikymmenellä.
Näiden viiden viimeisimmän mestaruuden takaa löytyy sama, särmikäskin arkkitehti, jokaisen finaalisarjansa Hongassa edukseen kuitannut päävalmentaja Mihailo Pavicevic, joka puolestaan ottaa seuraavaksi suunnan kohti Kuubaa lomamatkan merkeissä.
- Fifth, fifth, karjui Pavicevicickin samalla, kun Hongassa puolestaan neljättä kultaansa juhlinut kapteeni Jukka Matinen (9/2) kannatteli kokeneesti mestaruutta symboloivaa Pantteri-veistosta jykevillä käsillään kohti Tapiolan Urheiluhallin kattoa.
Myöhemmin Pavicevickin malttoi tarttua lähemmin viimeisimmän mestaruuden taustoihin.
- Kun otetaan huomioon kaikki ongelmamme tällä kaudella, niin tämä mestaruus on kerta kaikkiaan fantastinen suoritus meiltä. Kunnia kaikista mestaruuksistani kuluu pelaajilleni. He ovat tehneet minusta voittavan valmentajan, korosti Pavicevic, joka nousi mestaruuksien määrässä legendaarisen Pentti Salmen rinnalle.
Pavicevic myönsi aavistaneensa täpötäyden ja hienosti omiaan kannustaneen Tapiolan Urheiluhallin yleisön saavan huhtikuun viimeisenä sunnuntaina sitä, mitä se oli tilannutkin.
- Herätessäni tänä aamuna tiesin, että tämä on se päivä.
Muurinen finaalien ehdotonta eliittiä
Mestaruuden voittaneessa Hongassa kaikki olivat sankareita, mutta Scottin ohella varsinkin Kimmo Muurinen (3/7) osoittautui viimeistään nyt todelliseksi suurten ottelujen pelaajaksi siinä kuin Matinen, Koponen ja kultaa keväästä toiseen huuhtova Matt Williamskin (15/11).
- Tämä mestaruus oli huikean taistelun takana kuin oikeastaan koko kautemmekin. Tunne on mielettömän hyvä. Arvostan tätä mestaruutta näistä syistä ehkä korkeammalle kuin viime kevään vastaavaa.
Muurisella on vielä kaksi vuotta sopimusta jäljellä Hongan kanssa. Kevät ja neuvottelut Hongan omistajan Mika Sohlbergin kanssa näyttävät, miltä Kreikkaan jo päättyneellä kaudella tyrkyllä olleen Muurisen tulevaisuus näyttää.
- Mieli tekisi kokeilla siipiä myös isommassa maailmassa, heitti maajoukkuemies Muurinen.
Toijalan ryhmä taisteli suurella sydämellä
Ensimmäisiä pudotuspelejään valmentajana vetänyt Kouvojen Jukka Toijala päätti urakkansa hopeiseen kevääseen, joka sekin varmasti kirkastuu vielä muutaman päivän sisällä Kymenlaakson suunnalla.
- Olo on aika tyhjä. En osaa sanoa mikä tänään ratkaisi. Kori korista mentiin kuten lähes kaikissa muissakin tiukoissa finaaliotteluissa.
Toijala onnitteli paitsi Honkaa ja Pavicevicia, myös omiaan. Ja syystäkin.
- Jätkät taistelivat näissä finaaleissa suurella sydämellä, painotti Toijala.
Mustapaitojen yksi taistelun henkilöitymistä oli parkettien väsymätöntä paritanssia Matisen kanssa käynyt Jukka Kataja (10/1).
- Jukka pelasi samalla tavalla kuin minä olisin pelannut itseäni vastaan, puolustuksen erikoismiehenä tunnettu Matinen jakoi kehujaan kouvoslaiskaimalleen.
Kouvoista viimeisessä finaaliottelussa kovimmat saldot keräsivät Wayne Bernard (23/3) ja Corey Smith (15/8.
Korisliigan 4. finaaliottelu, Tapiolan Urheiluhalli 27.4.:
Espoon Honka - Kouvot, Kouvola 72 - 71 (35 - 35)
Ottelun neljännekset: 20-20, 15-15, 14-14, 23-22 |
Nokia iJack palvelu kännykkääsi
Jokaisessa Hongan kotipelissa voit ladata matkapuhelimeesi ilmaiseksi ajantasaiset tilastot, kokoonpanot ja sarjatilanteen Tapiolan urheiluhallin iJack-pisteesta.
iJack on uusi Hongan, Nokian ja Driwen tarjoama palvelu, jossa korissisaltoa voi ladata peleissa puhelimeen Bluetooth-yhteytta kayttaen. Palvelun kayttamiseen tarvitaan iJack-ohjelma, jonka saa helpoitan lahettamalla tekstiviesti IJACK numeroon 16232 (normaali tekstiviestin hinta). Tapiolan urheiluhallissa sinun tarvitsee ainoastaan menna iJack-latauspisteen luo ja kaynnistaa iJack-ohjelma puhelimesi iJack-kansiosta. Ohjelma ottaa automaattisesti yhteytta iJackiin ja nayttaa mita sisaltoa on tarjolla. iJack-latauspisteet loytyvat Tapiolan urheiluhallilta molempien sisaankayntien vieresta.
Uusimpien tilastojen lisaksi iJackissa on tarjolla myos Hongan fanipaketti, josta loytyvat mm. kaikkien pelaajien pelaajakortit, sarjaohjelma ja muuta mielenkiintoista tietoa Hongasta. Pelaajakorttien kautta voit myos aanestaa suosikkipelaajaasi. Kaikkien aanestaneiden kesken arvotaan syyskauden loputtua Nokia N73 -multimediatietokone, joten kannattaa kokeilla !
Kaikissa Hongan kotiotteluissa on myos paikalla turkooseihin Nokia-paitoihin puettuja Hongan B-tyttoja, jotka auttavat kayttamaan iJackia.

Klikkaa ja tutustu Espoon Hongan Korisliigakausilehteen (5.6mt .pdf)
Singelringen ei ota kantaa siihen, onko sinkkuelämä paras elämäntapa vai ei. Me vain rohkaisemme ihmisiä nauttimaan sinkkuelämästään!
Singelringen Koripallojoukkue Hongan vauhdissa mukana! Klikkaa ja tutustu! |